Suunnistaja treenaa kesälläkin

0

Aurinko paistaa Paimion Ankkalammen hiekkarannalla, mutta kylmä tuuli pitää huolen, ettei tunnelma pääse liian helteiseksi. Paimiolaislähtöinen suunnistaja Emma Silvennoinen on istahtanut retkituoliin Kunnallislehden kesäkahvivieraaksi.
– Valitsin kahvittelupaikaksi Ankkalammen, sillä tykkään vedestä. Lapsena täällä tuli jonkun verran vietettyä aikaa. Hiekkahelmen uimaranta on tosin lähempänä lapsuudenkotiani, Silvennoinen kertoo.
Hän ponnahti Paimiossa tutuksi henkilöksi viimeistään viime Jukolan viestin myötä, Paimion Rastin naisten yllettyä Venlojen viestissä viidensiksi.
– Seurassamme on aiemmin vain kerran oltu toisia. Suoritus oli siis historian toiseksi paras ja minulle ensimmäinen kerta ykkösjoukkueessa, Emma Silvennoinen kertoo.
Puurtaminen suunnistuksen parissa alkoi hänen ollessa 8-vuotias.
– Vanhemmat laittoivat minut suunnistuskouluun ja sille tielle jäin. Nyt olen suunnistanut jo yli 15 vuotta, hän kertoo.

Syksyllä 25 vuotta täyttävä Silvennoinen on ammatiltaan fysioterapeutti. Hän kertoo päätyneensä alalla, sillä halusi tehdä työtä, joka sopisi hyvin yksiin suunnistuksen kanssa.
– Olen kesän töissä Paimion terveyskeskuksessa fysioterapeutin sijaisena elokuun loppuun saakka. Käyn tosin välissä Tampereella nuorten MM-kisoissa Suomen joukkueen fysioterapeuttina huoltojoukoissa. Olen aiemmin ollut heidän mukanaan monesti myös ulkomailla samoissa tehtävissä.
Viikonloput Emma Silvennoinen kuitenkin pitää vapaana ja ilman suuria suunnitelmia.
– Aion lomailla, treenailla ja käydä lenkillä. Kesän aikana ei ole tulossa tärkeitä kisoja, mutta syksyllä häämöttävät kolmet eri SM-kisat, pitkä matka, sprintti ja viesti.

Tällä hetkellä Emma Silvennoinen asuu Turussa. Hän kuitenkin kokee, että voisi hyvinkin muuttaa jonain päivänä takaisin Paimioon.
– Paimiossa luonto on niin lähellä ja silti palveluja löytyy. Se on kaupunkina tiivis. Voisin muuttaa takaisin tänne ja siitä on poikaystävän kanssa mietittykin, hän vihjaa.
Mitä Silvennoinen sitten suosittelisi muille kesätekemiseksi? Paimion kesää ajatellessa tietyt paikat ja tapahtumat tulevat suunnistajan mieleen.
– Uimapaikat ovat täällä hyviä. Suosittelisin myös luontopolkua. Siellä on suolampia, näköalatorni ja laavu. Haluaisin käydä siellä itsekin vielä tänä kesänä. Kahden sillan soudut ovat myös perinteinen tapahtuma, jossa olen itsekin ollut joskus soutamassa.
Kesäterveisiä Emma Silvennoinen lähettäisi Paimion Rastin väelle.
– Käykää ahkerasti nauttimassa Paimion metsistä ja osallistukaa vaikka Peimarin torstaisin järjestettäville kuntorasteille.