
Poliisi kävi takavarikoimassa Piikkiön ja Paimion väliseltä rajalta löydetyn kannabisviljelmän keskiviikkona. Itse kasvien istuttajaa ei ole saatu kiinni ja poliisi kehottaakin asiasta tietäviä ottamaan yhteyttä.
– Paikka oli Piikkiön Palomäentien päässä, moottoritien toisella puolen, Paimion puoleisessa metsikössä, sellaisella hakkuaukiolla, ylikonstaapeli Janne Aro-Heinilä kertoo.
Paikalla oli pieni 12 kasvin viljelmä, jonka kasvit poliisi kävi takavarikoimassa.
Aro-Heinilän mukaan syksyisin tehdään jonkin verran havaintoja laittomista kannabisviljelmistä ympäri seutua. Hän toivookin, että ihmiset olisivat tarkkaavaisia ja ilmoittaisivat havainnoistaan poliisille.
– Kun nyt marjastusaika alkaa, niin näitä saattaa helposti metsiköistä löytyä, hän toteaa.
Paimiossakin kasvatetaan myös laillista hamppua ravintokäyttöön, ja vaikka tällaisessa hampussa ei huumausainepitoisuuksia ole, näyttää kasvi samalta kuin laiton huumausaineeksi kasvatettava kannabis. Laillisen hamppupellon ja laittoman viljelmän tunnistaa Aro-Heinilän mukaan parhaiten koosta.
– Lailliset hamppuviljelmät ovat kokonaisten peltojen kokoisia ja laittomat viljelmät ovat yleensä pieniä, muutaman kasvin kokoisia ja sijaitsevat vähän syrjässä, hän toteaa.
Lounais-Suomen alueen poliisivihjeet voi lähettää osoitteeseen vihje.turku.lounais-suomi@poliisi.fi