Pari mustaa banaania, paahtoleivän epämieluisat päätypalat, ylijäänyt aamupuuro ja käytettyjä suodatinpusseja. Niitä päätyy allekirjoittaneen sinkkutalouden biojätepussin pohjalle. Tilastojen mukaan yksin asuva nainen heittääkin selkeästi eniten ruokaa pois, mutta heti perässä tulevat lapsiperheet. Niissä kotitalouksissa, joissa käytetään eniten rahaa ruokaan, syntyy myös ruokahävikkiä suurin määrä.
Tällä viikolla vietetään hävikkiviikkoa. Se muistuttaa, että ruoan osuus kulutuksemme ympäristövaikutuksista on huikeat 40 prosenttia. Se määrä ruokaa, joka maailmanlaajuisesti heitetään pois vuodessa, ruokkisi jopa kaksi miljardia ihmistä. YK:n ja EU:n tavoitteena onkin vähentää ruokahävikkiä 50 prosenttia vuoteen 2030 mennessä.
Minulle on lapsesta asti opetettu syömään lautanen tyhjäksi. Kaikki lapset eivät saa ruokaa joka päivä, muistutti äiti keittiön pöydän ääressä kiemurtelevalle lapselleen. Ehkä yksin muuttaessa ruokakäyttäytymiseni muuttuikin. Sain itse päättää jääkaapin sisällöstä ja syömisistäni. Etsin omaa tapaa elää ja laittaa oman näköistä ruokaa, välillä ylilyöntejä tehden. Ruoka saattoi epäonnistua ja päätyi suoraan roskakoriin. 400 gramman kanapakeista tehty kastike ja riisi alkoi kyllästyttää syöjäänsä jo parin kerran jälkeen ja päätyi hävikiksi. Homeesta muodostui minulle vähitellen pakkomielle ja heitin ruokaa pois sen varjolla.
Jokainen suomalainen heittää keskimäärin 24 kiloa syömäkelpoista ruokaa pois. Määrän on arvioitu tuottavan yhtä paljon hiilidioksidipäästöjä kuin noin 100 000 keskivertohenkilöautoa. Käsittämätön ajatus, että biojätepussin sisältö voi saastuttaa. Myös länsimaalaistuminen luo kaupassa visuaalisen vääristymän. Kun hedelmä- ja vihannestiskien tuotteet ovat totutusti täydellisen näköisiä, emme ole enää valmiita käyttämään raaka-aineita, joiden ulkonäössä on “jokin vialla”.
Olen toki muuttanut tapojani vuosien saatossa. Säilytän esimerkiksi leipää jääkaapissa, jotta se ei homehdu niin nopeasti. Pakastin hyrrää tyytyväisenä, kun se pullottaa tavaraa, joka odottaa parempia päiviään. Kyllä totuus silti on, että “vanha kansa” on minimaalisen ruokahävikin aatelia. Klassinen esimerkki on vanha puuro tai perunamuusi sämpylöihin hyödynnettynä.
Miksi sitä edes syö yksin. Jos tietää raaka-aineiden riittävän suureenkin annosmäärään, miksei vaikka pakastaisi osaa, tai kutsuisi vaikka kavereita tai naapuria mukaan herkuttelutalkoisiin.
Ina Virtanen
