Perinteinen perjantai-iltaisin toteutettu katupäivystys Paimiossa on joutunut jäämään tauolle vapaaehtoistyöntekijöiden puutteen vuoksi. Parkki on Paimion seurakunnan ja kaupungin nuorisopalveluiden yhteistyössä toteuttamaa ehkäisevää nuorisotyötä, jota on toteutettu jo 90-luvun puolivälistä saakka. Erityisnuorisotyöntekijä Mia Lemberg kertoo itse olleensa mukana toiminnassa jo 18 vuotta.
– Ei minun aikanani aiemmin ole tällaista taukoa ollut, että täysi nolla vapaaehtoista on mukana toiminnassa. Olemme mainostaneet joka paikassa, tuloksetta, Lemberg kertoo.
Keltaiset liivit päällä, Paimion kaduilla nuorten suosimilla paikoilla päivystäneitä aikuisia on ihanteellisemmillaan ollut useampia samalla kertaa. Vapaaehtoisen partiointiparina on yleensä joko kaupungin nuorisopalvelun tai seurakunnan työntekijän. Viime aikoina päivystys on kuitenkin jäänyt lähinnä jälkimmäisten harteille vanhempien loistaessa poissaolollaan.
– Parkki on nyt tauolla, eikä uusia katupäivystyspäiviä ole sovittuna. Jo viime vuonna vuoroja vähennettiin, kun normaalisti päivystys on ympäri vuoden ainakin kerran kuukaudessa. Vanhempien määrä on vuosi vuodelta vähentynyt. Koulujen päätöspäivänäkin oli vain yksi vapaaehtoinen, kun joskus heitä on ollut toistakymmentä. Osasimme arvata, että huonosti käy, eikä kesällä vanhempia lopulta ollut yhtään, Lemberg pahoittelee.
Parkkiin ei tarvitse ilmoittautua etukäteen, vaan riittää, että aikuinen saapuu Parkki-päivänä kello 20 Wanhalle.
– Sitten lähdetään iltapalan jälkeen päivystämään ja ollaan niin kauan kuin tarvetta on. Nuorisotalo on kello 23.30 asti auki, jolloin suurimmalla osalla nuorista on myös kotiintuloaika. Osa lähtee jo aiemmin, tai vasta puolenyön aikaan, jolloin ilta hiljenee suurimmaksi osaksi, Mia Lemberg kertoo.
– Ajatus on, että ollaan nuorten kanssa, jotka syystä tai toisesta juovat, koska olemme huolissamme heistä. Meillä ei ole oikeutta ottaa juomia pois, emmekä ole poliiseja tai järjestysmiehiä. Jos suurempi huoli syntyy, kuten, että joku vaikka ajaa mopolla humalassa, tai tappelee, soitetaan poliisille. Meillä on hyvät suhteet heihin, ja voimme soittaa jopa henkilökohtaiseen numeroon.
Parkki-katupäivystyksen olemassaololle on ollut tarvetta vuosien saatossa.
– On ollut esimerkiksi läheltä piti -tilanteita talvisaikaan, kun nuoret tulevat sanomaan, ettei kaveria löydy, ja hän on jossain huonossa kunnossa. Parkki onkin lopulta löytänyt hänet viluissaan ja humaltuneena metsästä.