Vesi on edelleen poikki osassa Paimiota keskiviikkona. Korjaustöiden arvioidaan valmistuvan keskiviikon aikana.
Tiistaiaamuna alkanut putkirikkojen sarja hankaloittaa jo toista päivää normaaleja aamutoimia Ala-Oinilassa, Moisiossa ja Vähäjoen alueilla. Myös Jokelan koulu, Paimion lukio ja läheiset päiväkodit ovat ilman vettä toista päivää.
Yhdyskuntateknikko Kati Timonen sanoo, että korjaustyöt tehdään tämän päivän aikana. Tarkkaa valmistumisaikaa hän ei kuitenkaan voi antaa.
Vesikatko johtuu kolmesta putkirikosta lähes samassa paikassa. Tiistain vastaisena yönä kello kolme havaittu putken rikkoutuminen saatiin korjattua tiistaina, mutta heti perään sattui samassa putkihaarassa toinen rikko, kun toinen putkiliitos petti. Kolmas putkirikko samassa paikassa tapahtui keskiviikkoaamuna.
Osa alueen kiinteistöistä sai siis vettä hetkittäin tiistaina.
Tiistaiaamun putkirikko muutti koulupäivän suunnitelmia Jokelan koulussa. Koulussa ei pesty tiistaina käsiä, ei vedetty vessaa ja eikä syöty posliiniastioista. Koulutyö sujui kuitenkin normaalisti.
– Pärjäsimme hyvin. Saimme koulun jokaiseen rakennukseen vesikanisterin, josta oppilaat saivat juotavaa, kuvailee rehtori Tarja Vuontela.
Oppilaat käyttivät käsidesiä, osa pojista kävi puskapissalla ja tytöt välttivät vessapaperin käyttöä. Vessa vedettiin vain “ison hädän” jälkeen. Näin kuvailee Vuontela koulun arkea ilman juoksevaa vettä.
– Iso kiitos keittiölle, että saimme normaalisti ruokaa. Jauhelihakeittoa tarjoiltiin kertakäyttöastioilta, sillä vesi oli poikki tietysti myös keittiöstä.
Vesi oli poikki myös Paimion lukiosta ja esimerkiksi viereisestä Ala-Vistan päiväkodista.
Vesiputki rikkoutui Paimiossa Sähköyhtiöntien varrella Eltelin takana tiistaina aamuyöllä. Putkirikko jätti aamulla sadat kiinteistöt ilman vettä Oinilan, Moision ja Veikkarin alueilla. Tekninen johtaja Markku Kylen kertoo, että putkirikko osui sellaiseen kohtaan, että kiertokautta vettä ei pystytä kiinteistöille toimittamaan.
– Putkirikko sijaitsee jokipenkassa, jossa sitä on vähän hankalampi korjata. Olemme siirtäneet joitakin Eltelin pylväitä ja kaataneet puita putken päältä ennen korjaushommia, sanoo Kylen.
Kyseessä on 1970-luvulla rakennettu vesiputki.
Väliaikainen vedenjakelu on paloasemalla, Vistantie 26.
Putkirikon jälkeen:
- Korjaustöiden jälkeen vesijohtovedessä saattaa esiintyä ilmaa ja sameutta.
- Sameus poistuu juoksuttamalla vettä.
- Vesilaitos huolehtii runkolinjojen huuhtelusta.
Juttu kirjoitettu 26.9.2017 kello 7:00. Juttua on päivitetty 9:48, 10:52, 14:00 ja 21:36. Juttua on jatkettu jälleen 27.9. klo 7:25, 8:50 ja 10:40.