Tähti kepparit -yritys valmistaa keppihevosia

0

Paimiolaiset 9.-luokalla opiskelevat Erin Hiironen ja Samuli Sundell pistivät kesällä pystyyn Tähti kepparit -nimisen 4H-yrityksen, joka valmistaa keppihevosia.
– Tämän ikäisenä nyt vain tarvitsee rahaa. Piti vain keksiä tapa, millä sitä ansaita, Samuli Sundell kertoo.
– Olin aiemmin 4H-toiminnassa mukana ja tuli mieleen, että voisi perustaa oman yrityksen. Keppihevosidea tuli siitä, että pikkusiskoni ja hänen kaverinsa tykkäävät hevosista. Kepparibisnes on suosittua ja niitä on kiva valmistaa. Tuotteille olisi myös varmasti kysyntää, Erin Hiironen kertoo.
Kaksikko valmisti ensimmäiset keppihevosensa kesällä. He ovat panostaneet jonkin verran mainontaan ja sosiaaliseen mediaan. Kilpailua alalla Paimiossa myös riittää.
–  Paimiossa ainakin neljä tai viisi tekee meidän lisäksi keppareita. Meidän vahvuus kuitenkin on, että olemme oikea yritys. Emme harrasta harmaata taloutta, Erin Hiironen muistuttaa.
4H-toiminnan kautta yrittäjäksi hyppääminen oli helppoa, sillä tuotteita voi myydä tiettyyn rajaan asti ilman veroja.
– Vuosimaksu maksetaan ja vuosiraportti tehdään. Yksi syy yrityksen perustamiseen oli oppia yrittäjyys- ja suunnittelutaitoja, sekä ajanhallintaa, Samuli Sundell selvittää.
Sekä Erin että Samuli ovat molemmat hyviä käsitöissä. Tuotteet syntyvät Samuli Sundellin kotoa löytyvällä ompelukoneella.
– Yksi keppari valmistuu päivässä, kun jaamme työt keskenämme.
Tähti kepparin tuotteet valmistuvat tilauksesta, mutta myös myyntitapahtumat kiinnostavat.
– Ajattelimme käydä myymässä eri tapahtumissa. Tavoite olisi mennä myymään joulumarkkinoille. Jouluna voisi tehdä vaikka keppariporoja, Erin Hiironen pohtii.

Lue lisää 24.10.2017 lehdestä