– Viime aikoina julkisuudessa ja sosiaalisessa mediassa on ollut paljon epäilyksiä influenssarokotteen tehosta. On vaikea sanoa, mikä on varsinainen lopputulos, Paimion-Sauvon terveyskeskuksen väistyvä johtava lääkäri Merja Laine kertoo. Virukset kiertävät maailmalla ihmisten mukana sattumanvaraisesti.
– Vielä tässä vaiheessa ei voida tietää tehoaako jo otettu rokote B-tyypin influenssaan, kun tartuntoja on Varsinais-Suomessa vasta alle sata. Rokotuksen ottaminen on kuitenkin parempi kuin ilman. Viruskannat muuttuvat maailmalla, eikä sadan prosentin turvaa voi koskaan luvata, Laine muistuttaa.
Toistaiseksi varsinainen influenssaepidemia on antanut odottaa itseään Varsinais-Suomessa.
Joitakin influenssan pikanäytteitä on otettu Paimiossakin, mutta niiden tulokset ovat olleet negatiivisia. Epidemia ei ole siis vielä saapunut kaupunkiin, kun viime vuonna se saapui jo ennen joulua.
Kuluneella rokotuskaudella Paimiossa ohitettiin jo viime vuoden tilastot. Tällä hetkellä rokotteen on ottanut jo yli 3500 henkeä.
– Tilastojen valossa Paimiossa meni hyvin, sillä yli 65-vuotiaista 55 prosenttia otti rokotteen, Laine kertoo.
Influenssarokote alkaa vaikuttaa sen ottamisesta noin 1–2 viikon kuluessa. Rokoteajan voi varata itselleen Paimiossa helposti sähköisellä ajanvarauksella.