Punainen valo varoittaa moottoritien rampilla väärään suuntaan ajavia – Paimio–Muurla-välin kokeilu halutaan laajentaa koko maahan

0

Moottoritiellä on saatu hyviä kokemuksia punaisten valojen käytöstä rampeissa estämään väärään suuntaan ajamista. Varsinais-Suomen Ely-keskus haluaa jatkaa pilottihankeen kokeilua ja laajentaa punaisen valojen käyttöä myös muualle Suomeen.
– Esitämme, että punaiset valot otettaisiin käyttöön myös muualla Suomessa. Myös Euroopassa on oltu kiinnostuneita systeemistämme, kertoo tieturvallisuusinsinööri Jaakko Klang Elystä.
Uusi järjestelmä on liikennevalo, joka syttyy punaiseksi, kun autoilija on ajanut väärän suunnan rampille. Klangin mukaan vastaavaa systeemiä ei ole käytössä missään muualla Pohjoismaissa.
Halikon rampissa silminnäkijähavainnon mukaan kaksi autoa yritti lähteä ajamaan ramppia väärään suuntaan, mutta autot kääntyivät viimeistään punaisissa valoissa.

Väärään suuntaan ajaminen moottori- tai muulla kaksiajorataisella tiellä on harvinainen onnettomuustyyppi, mutta johtaa yleensä vakavaan onnettomuuteen. Pilottikohteeksi valittiin moottoritien Paimio–Muurla-väli, sillä tällä tieosuudella on tapahtunut kaksi väärän suunnan onnettomuutta 2010–2015. Molemmat johtivat liikennekuolemiin.
Onnettomuuksissa oli Klangin mukaan kyse pitkän matkan ajajista, jotka eivät olleet paikkakuntalaisia. Ikääntyneet kuljettajat olivat lähteneet rampilta väärään suuntaan ja ajaneet useita kilometrejä väärään suuntaan.
Lisäksi Halikon ja Pappilan eritasoliittymissä on sattunut useita tapauksia, joissa ramppeja on ajettu väärään suuntaan. Osa tapauksista on johtanut kuolonkolareihin.
Salon Piihovin liittymä on Jaakko Klangin mukaan vaikea eritasoliittymä. Piihovin pihasta lähtevä autoilija kohtaa Salo–Somero-tien toisella puolella kaksi vierekkäistä rampin suuta. Toinen vie Helsingin suuntaan ja toinen Turun suuntaan.
Myös Halikon eritasoliittymässä on mahdollista valita väärä ramppi.

Kaikki ihmiset eivät ole ely-keskuksen mukaan havainneet ajavansa ramppia väärään ajosuuntaan. Mikäli rampilla väärään suuntaan ajava pääsee varsinaisen moottoritien vastakkaisen suunnan ajokaistoille asti, on liikenneonnettomuuden riski huomattava ja seuraukset usein vakavia.
Jaakko Klangin mukaan rampilla väärään suuntaan ajaminen on kaikkien autoilijaryhmien riski.
– Väsyneet, stressaantuneet, ajon aikana kännykkään puhuvat ja uudessa paikassa ajavat ovat riskiryhmää.
Perinteisesti väärään suuntaan ajamista pidetään ikääntyvien autoilijoiden ongelmana, mutta Klangin mukaan Euroopassa on todettu myös nuorien kuljettajien syyllistyvän tähän.
– Nuorilla kuljettajilla on riski hätääntyä, eikä tiedetä, miten eritasoliittymissä kuuluu ajaa.

Ely-keskuksen uusi järjestelmä perustuu liikennevalohälytykseen. Vastaavia järjestelmiä on käytössä esimerkiksi pysäköintitaloissa, joissa valot kertovat, onko jokin ajokaista käytössä.
Kahden punaisen valon asennus ramppiin maksaa Klangin arvion mukaan noin 10 000–15 000 euroa.

Varoitusvalot ovat toimineet Ely-keskuksen mukaan muutamia häiriöitä lukuun ottamatta erinomaisesti ja kokeilurampeissa ei ole tapahtunut yhtään ramppia väärään suuntaan ajamista, missä kuljettaja ei olisi kääntynyt punaisen valon nähtyään.

– Punainen valo kuuluu vahvasti perusliikennetietouteen, jonka jokainen autoilija tunnistaa ja reagoi.
Pilottiprojektissa kokeiltiin viime vuonna myös erilaisia ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä, joilla olisi mahdollista ehkäistä moottoritien rampista väärään suuntaa ajamista. Viitoituksen, opastuksen ja tiemerkintöjen toimenpiteissä keskityttiin reittiviitoituksen selkeyteen, kielletty ajosuunta merkkien näkyvyyteen ja toistamiseen sekä ajosuuntaa osoittavien nuolien, pysäytysviivojen ja kaistamaalausten näkyvyyteen ja selkeyteen.
Liittymiä muotoiltiin keskisaarekkeita pidentämällä, jotta väärän suunnan rampille kääntyminen estetään tai on mahdollisimman vaikeaa.

 

 

Moottoritie

  • E18-moottoritie välillä Paimio-Muurla avattiin liikenteelle vuonna 2003.
  • Moottoritien eritasoliittymien ramppien liittymät alempitasoiseen maantiehen suunniteltiin silloisten ohjeiden mukaisiksi.
  • Liittymäalueet ovat lähes alkuperäisessä muodossaan.