Ystäväpiiristä apua yksinäisyyteen

1

Tiina Kalasniemi, virikeohjaaja Paltanpuiston palvelukeskuksesta sekä paimiolainen vapaaehtoinen Leila Fokin käyvät vanhustyön keskusliiton järjestämää ystäväpiiri-koulutusta Turussa. Heistä valmistuu keväällä ystäväpiiri-ohjaajia, joiden on tarkoitus perustaa ryhmä yksinäisille eläkeikäisille paimiolaisille. Ystäväpiiri starttaa 6. maaliskuuta.
– Keräämme 6–8 hengen ryhmän, joka kokoontuu tiistaisin kello 13 kahden tunnin ajan. Kokoontumisia kanssamme tulee olemaan 12, jonka jälkeen ryhmä jatkaa toimimistaan itsenäisesti. Syksyllä tarkoitus on aloittaa toinenkin ryhmä, Tiina Kalasniemi kertoo.
Ystäväpiirin idea on luoda uusia ystävyyssuhteita mukavan tekemisen ja säännöllisten tapaamisten muodossa.
– Monesti eläköityminen voi tuoda mukanaan yksinäisyyden. Vaikka henkilöllä olisi lapsia ja lapsenlapsia, voi hän silti olla yksinäinen, kun samanikäisten seura puuttuu, Kalasniemi selvittää.
Ryhmään mukaan haluavien tulee ottaa yhteys Tiinaan, jonka jälkeen hän ja Leila tekevät kotikäynnin, jossa kartoitetaan henkilön toimintakyky, mahdollisuudet saapua tapaamisiin ja suunnitellaan toimintaan mukaan lähteminen alusta loppuun.
Ystäväpiirin ei ole tarkoitus vain istua ja jutella, vaan käydä eri paikoissa ympäri Paimiota ja liikkua.
– Suunnittelemme koko porukan kanssa, mitä he haluavat tehdä. Se voi olla kahvittelua, elokuvissa käyntiä, grillausta, ulkoilua tai muuta, Leila Fokin kertoo.
Tällä hetkellä ystäväpiirillä ei vielä ole päätetty kokoontumispaikkaa ensi tapaamiselle, mutta vaihtoehtoja on aina Iskun talosta Paltanpuistoon. Paikka päätetään ihmisten asuinpaikkojen ja toiveiden mukaan.
Naiset toivovat, ettei yksinäisillä henkilöillä olisi liian suuri kynnys lähteä mukaan ystäväpiiriin.
– Voi olla vaikeaa tunnustaa olevansa yksinäinen, vaikka ympärillä olisikin sukulaisia. Nyt on mahdollisuus päästä samanikäisten seuraan, joilla on erilaisia elämänkokemuksia ja tarinoita, Tiina Kalasniemi kannustaa.
Ystäväpiiriin halukkaat ilmoittautuvat Tiina Kalasniemelle numeroon 02 474 5235. Kotikäynti sovitaan ennen ystäväpiirin alkua.

Lue lisää 13.2.2018 lehdestä

1 KOMMENTTI

  1. Ehdotan meille kuvataiteesta kiinnostuneille yhteisiä näyttelymatkoja, yhteisiä maalaushetkiä ja voin tarvittaessa myös pitää pieniä kursseja kuvan tekoon halukkaille.

Kommenttien lisääminen on estetty.