Paimion jääkiekossa kuohuu

0

JääkiekkoPaimion jääkiekossa kuohuu. Paikkakunnalle on perustettu uusi jääkiekon erikoisseura. Se on nimeltään PKS – Paimion Kiekkoseura.
Uuden seuran tavoitteena on lähteä tulevaan sarjakauteen kahdella joukkueella, joista toinen olisi miesten edustusjoukkue ja toinen A-juniorijoukkue.
Paimion Kiekkoseuran puheenjohtaja on auralainen Miro Mäkinen, joka valmensi päättyneellä kaudella Paimion Hakan A-junioreita. Varapuheenjohtajaksi on valittu Marko Alava, joka vielä toissa kaudella vastasi kakkosdivisioonassa pelaavan Paimion Hakan edustusjoukkueen valmennuksesta.
Muitakin entisiä hakalaisia on uuden seuran peräsimessä.
Miro Mäkinen vahvistaa todeksi paikkakunnalla liikkuvat huhut, että uuden seuran perustamisen taustalla olisi tyytymättömyys Paimion Hakan johdon toimintatapoihin.
– Meidän ajatuksemme eivät kohdanneet Hakan johdon kanssa. Koimme, ettei Hakan johto ole loppupeleissä kiinnostunut jääkiekkoilun kehittämisestä Paimiossa.
Haka aikoo järjestää tänään oman tiedotustilaisuuden.
– Erittäin harmillista, kommentoi Paimion Hakan puheenjohtaja Tero Rauhanen paimiolaisen jääkiekkoilun tämänhetkistä tilannetta.
– Kuohuntaa on, ja pahimmillaan se voi johtaa jopa siihen, että edustusjoukkueemme toiminta lakkaa. Henkilökohtaisesti näen, että tällainen uhka on olemassa, Rauhanen sanoo.
Rauhanen ei halua julkisesti avata syitä paikkakunnan jääkiekkoväen kahtiajakautumiselle. Hän toteaa kuitenkin, että ”jonkinnäköisiä henkilökemiaongelmia on olemassa”. Samalla Rauhanen myöntää, että viime kaudella ilmenneet taloudelliset epäselvyydet ovat heikentäneet luottamusta.
Tänään tiistaina Paimion Haka järjestää jääkiekkoväelleen tiedotustilaisuuden, jossa pyritään avaamaan solmuja ja kartoittamaan tilanne mahdollisimman tarkkaan.
Aiheesta lisää tiistain 8.5. Kunnallislehdessä.

Lue lisää 8.5.2018 lehdestä