Paimion Lidl-myymälä valmistuu kesän aikana. Myymälän aukioloajat ovat kyltissä esillä, mutta tarkka avajaispäivä pysyy vielä salaisuutena.
– Se on joku torstai, mutta mikä torstai, sitä en uskalla vielä sanoa, kertoo Lidlin kiinteistötoimiston päällikkö Toni Koskinen.
Lidl avaa myymälänsä yleensä torstaisin, silloin saksalaistaustainen kauppaketju julkaisee uudet tarjoukset. Torstai on kauppajätin mukaan muutenkin hyvä kauppapäivä.
Lidl on kertonut avaavansa Paimion myymälän alkusyksystä.
Kiinteistöosasto ei lupaa avajaisiin ämpäreitä, mutta myymälään tulee paistopiste ja myös vaatteita myyntiin.
Työmaalla vietettiin torstaina harjannostajaisia. Katso videolta Lidlin Toni Koskisen haastattelu.
Lidlin työmaalla on myös paimiolaista työtä. Rakennuttajakonsulttina toimii ja työmaan valvonnasta vastaa paimiolainen Pertti Kujanpää yrityksensä RAP Kujakon Oy:n kautta.
Kujanpää on työskennellyt Lidlin kanssa jo vuosia useissa eri rakennushankkeissa.
Rakennuskohteen sähkövalvonnasta taas vastaa paimiolainen VA Optimate Oy ja Pekka Vornanen.
Uusi myymälä
- Viisi kassaa.
- Noin 20 työntekijää.
- Rakennuksen kokonaispinta-ala on noin 1 900 neliömetriä.
- Siitä myymälän osuus on 1 100 neliömetriä.
- Lidlin jakeluauto tuo myymälän tavarat pääsääntöisesti yhdessä lähetyksessä yöllä.
- Lähitoimittajat tuovat eri kuljetuksella omia tuotteitaan.
- Paimion Lidl on avautuessaan Suomen 177. ketjun myymälä.
- Tällä hetkellä myymälöitä on 173.
Lue lisää perjantain 25. toukokuuta Kunnallislehdestä.