Paimiolaistaustainen Samuli Jaakkola väittelee perjantaina Turun yliopistossa eteisvärinän hoidosta. Väitöksen mukaan eteisvärinän hoitoon liittyy ennakoitavissa olevia vaaratilanteita.
Jaakkolan tutkimuksesta käy ilmi, että verenohennuslääke varfariinia eteisvärinän aiheuttaman aivohalvauksen estoon käyttävillä potilailla esiintyy harvinaisena komplikaationa liiallinen veren hyytymisen estovaikutus, johon liittyy merkittävää kuolleisuutta. Riski tapahtumalle on tietyissä potilasryhmissä yli 15-kertainen muihin varfariinin käyttäjiin nähden.
Samuli Jaakkolan väitöskirjatutkimus selvitti eteisvärinän hoidon tehoa ja turvallisuutta eri kliinisissä tilanteissa. Kahdessa osatutkimuksessaan Jaakkola käsitteli varfariinin aiheuttaman liiallisen veren hyytymisen eston syitä ja seurauksia.
– Erityisen kiinnostava löydös tutkimuksessani oli, että tietyillä potilasryhmillä riski liialliseen hyytymisen estoon on pysyvästi huomattavan korkea ja toisaalta riski kasvaa edelleen tietyissä tilanteissa. Näissä tilanteita, kuten sairaalahoidosta kotiutumisen jälkeen tai antibioottihoitojen aikana, potilaita tulisi seurata erityisen tarkasti, kertoo Jaakkola Turun yliopiston tiedotteessa.
LL Samuli Jaakkola on syntynyt vuonna 1981. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Paimion lukiossa vuonna 2000. Jaakkola suoritti korkeakoulututkintonsa (LL) Turun yliopistossa vuonna 2010.
Väitöksen alana on kardiologia ja kardiovaskulaarilääketiede. Jaakkola työskentelee tällä hetkellä Tyksin Sydänkeskuksessa kardiologian erikoislääkärinä.
LL Samuli Jaakkola esittää väitöskirjansa Clinical Challenges in the management of Atrial Fibrillation – Studies on Overanticoagulation and Risk Scores julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 1.6.2018 kello 12.00.
Vastaväittäjänä toimii professori Juha Sinisalo (Helsingin yliopisto) ja kustoksena professori Juhani Airaksinen (Turun yliopisto).