Paimion Rasti matkalla Jukolaan, edessä jännittävä viikonvaihde

0

Jukolan viesti kokoaa viikonlopulla Lahden kupeeseen Hollolaan suunnistusväen ja paljon muitakin lajista kiinnostuneita urheilemaan ja nautiskelemaan. Paimion Rasti on jälleen runsaslukuisesti mukana, nyt kuuden Jukola- ja kahdeksan Venla-joukkueen voimin. Odotukset myös kärkisijojen suhteen ovat erittäin korkealla, ja kaiken onnistuessa voittokaan ei ole mahdottomuus. Erityisesti miesten seitsikko lienee seuran kovatasoisin Jukola-historiassa, ja lisäksi Jukolan vähempine osuuksineen sopii joukkueille Ruotsin keväistä Tiomila-viestiä paremmin.
Naisten ykkösnelikko näyttää melko odotetulta, joskin valmentaja Teemu Väre toteaa, että juoksujärjestyksen voisi tehdä melkein miten päin tahansa. Ainoa pieni puute on joukkueeseen tyrkyllä olleen loukkaantuneen Ina Westerlundin poisjäänti. Viime vuodelta on ”puolustettavana” viides sija.
– Tyytyväinen voi olla top 10 sijaan, ja viiden joukkoon on jo erinomainen suoritus. Ratkaisevaa on oman suunnistuksen pysyminen hallussa ja sitä kautta oma nöyrä työ. Kärjen mukana tulee pysyä alusta asti, ennakoi Väre.
Miehet ylsivät viime vuonna Joensuu-Jukolan yössä seitsemänneksi, vaikka joukkueesta puuttui muiden muassa viime hetkellä sairastunut Fredric Portin. Nyt joukkueella on loistosaumat aivan kärkisijoille asti, mikä toki vaatii seitsemää hyvää suoritusta peräkkäin. Myös miesten valmentaja Jonne Lehto painottaa hyvän alun merkitystä, sillä kauempaa takaa on aina vaikeampi nousta takaisin kärkitaistoon.
– Valmistautuminen on ollut hyvää ja perusteellista. Uskon ja toivon, että tämän vuoden Jukolassa jännitys säilyy aina viimeisille osuuksille asti. Kahdella viimeisellä osuudella meidän tasoista duoa on vaikea löytää. Tavoitteenamme on rohkea ja huolellinen tekeminen ja sitä kautta eteneminen viestissä niin, että ratkaisun avaimet päätyvät lopulta maailman ykkössuunnistajan, Olav Lundanesin, käsiin, linjaa Lehto.

Joukkueet julki lehdessä huomenna.

PR-miehet ovat parhaimmillaan yltäneet viidenneksi vuonna 2010. Venloissa paras saavutus on kakkossija kaksi vuotta myöhemmin.
Jo 70. kertaa järjestettävä suurtapahtuma murskaa kolme vuotta sitten Paimion Louna-Jukolassa tehdyt osanottoennätykset. Viivalle asettuu Venlojen viestiin yli 1600 naisnelikkoa ja yön yli käytävään Jukolan viestiin 1900 pääasiassa miehistä koostuvaa seitsikkoa. Yhteismäärä lähentelee 20000 suunnistajaa, joka ylittää Louna-Jukolan ennätyksen noin 1500 hengellä.

Rasti on julkaissut Youtube-kanavallaan viikon varrella useita valmistautumista ja tunnelmia avaavia videoita.Tässä yksi.

 

 

 

Harrastusrastit vetävät ihmisiä nyt liikkeelle. Kyseessä on valtakunnallinen trendi. – Viime vuonna Suomessa tehtiin 470 000 suoritusta. Se tarkoittaa, että Suomi suunnistetaan päästä päähän monena iltana viikossa, kuvailee puheenjohtaja Jyrki Laine Paimion Rastista.

 

 

Lue lisää 15.6.2018 lehdestä