– On rankka aihe, koskettava, kuului katsomosta väliajalle purkautuvan yleisön joukosta kommentti. Joku luonnehti suoraan, että miehenä on melkein vaikeaa istua katsomossa.
Näin on, Paimion Kesäteatteri ei tälläkään kertaa valinnut kesäänsä monille tyypillistä rentoa rallatusta vaan vakavan ja hyvin ajankohtaisiin meetoo-kampanjoihin iskevän aiheen pitkälti yli sadan vuoden takaa.
Suruttomat-musikaali kritisoi miehistä ylivaltaa ja kiinnittää huomion siihen, miten tuolloin naisilla oli vain rooli tukea miehen valtaa. On paikoin rankkaa katsoa, miten aikanaan, eikä oikeastaan edes kovin kauankaan sitten, naisen tehtävä oli pysyä lähes näkymättömänä ja tehdä niin kuinka mies sanoo. Miehen ei tarvinnut edes elättää perhettä, vaan mies sai halutessaan juhlia, ryypätä ja varastaa – ihan konkreettisesti – leivän vaimon ja lapsen suusta.
Minna Canthin Työmiehen vaimo -näytelmä ilmestyi jo 1885 ja oli oman aikansa kohu teos. Suruttomat -esityksen dramatisoinut Sirkku Peltola on säilyttänyt alkuperäisteoksen vahvat kylmänväreet. Heikki Salon oivaltavat sanoitukset ovat näytelmän suola ja Matti Puurtisen musiikki sen pippuri. Ilman niitä tämä teos ei kohtaisi nykypäivän katsojaa siten, kun se nyt tekee.
Musiikki kantaa kiinni tähän aikaan
Paimion kesäteatterin 40- vuotisessa historiassa musiikilla on ollut aina iso rooli. Nyt musiikki on se, jonka varassa vaikea aihe etenee tyylikkäästi ja näyttävästi. Elävä musiikki on yksi Paimion vahvuus, kunhan se ei vie liikaa tilaa dialogilta. Jatkossakin siis kannattaa kiinnittää äänentoistossa huomiota siihen, että yleisö varmasti saa selvän kaikista Heikki Salon hienoista sanoituksista. Ne kantavat esitystä, joka muuten aiheensa ja vuoropuhelunsa puolesta voisi vanhanaikaisuudellaan nikerryttää katsojan.
Näytelmän päätähdillä on heilläkin monta lauluesitystä, joista koskettavimmiksi nousevat naistähtien esitykset. Liikuttava ja sanoitukseltaan loistava oli Miia Mäkisen Johannan laulu ”Vaimoväen onni”. Sitä kuunteli herkistyen.
Roolitukset ovat paitsi ulkonaisesti myös ääniltään sopivat. Vilma Koskela on voimakas ja tummaääninen Homsantuu, Miia Mäkinen Johannan-roolissa hennompi, kirkasääninen nöyrtyjä ja Vappua esittänyt Jenni Hytönen seuraa tilanteita kuulakkaalla järjen äänellä. Kukin siis omanlaisensa ja rooliinsa hyvin sopiva.
Paimiossa miespääosan Ristoa esittänyt Julius Kalliokoski on inha roisto meidän nykynaisten silmiin, joten turkulaislaina Paimion kesäteatterissa lie tässä kohden sopivasti paikallaan. Hän onnistuu olemaan niin piittaamaton ja saamaton nahjus ja viinaan menevä hurvittelija, kännikavereiden silmissä hetkien sankari, että jonkun voi tehdä mieli tintata. Rooli uppoaa syvälle ja mies kirvoittaa inhon väreitä. Lauluissa hän jää hiukan jälkeen ryyppykaveri Toposta (Jere Saaristo), mutta taitavaa työtä silti läpi esityksen.
Ohjaaja Mika Kujalan ansiosta kokonaisuus on näyttävä, osuvan teatraalinen ja elämyksellinen.
Taina Tukia
