Puintikausi käyntiin ankeissa näkymissä

1

Paimiolaisen Kuusvuoren tilan isäntä Jaakko Kuusvuori kertoo olevansa pohjimmiltaan optimistiluonne. Ominaisuudestaan huolimatta kulunut kesä on jättänyt miehelle syvän huolen viljelijöiden ja eläinyrittäjien puolesta satotavoitteiden jäädessä surkeisiin lukemiin.
Kuusvuoren tila viljelee pääartikkelinaan hevosheinää, eli karkearehua, jolla ruokitaan muun muassa hevosia ja nautakarjaa. Kesän ajan Suomessa vallinnut lämpöaalto on kuitenkin ajanut viljelykset siihen pisteeseen, että hevosheinästä tulee olemaan huutava pula tulevana talvena.
– Saimme kesäkuussa ensimmäinen sadon, jota tuli vain puolet normaalista. Toisesta kesän sadosta tulee noin puolet ensimmäisen määrästä. Odotettavissa on siis vain muutamia paaleja, Kuusvuori kertoo ja katselee paikoittain ruskeaksi kuivunutta peltoaan.
Negatiivinen vaikutus alalle
Kun sadosta katoaa puolet, romahtaa samalla viljelijöiden liikevaihto. Eläimille ei riitä syötävää, kun karkearehun tuotantokustannukset nousevat roimasti. Jaakko Kuusvuori enteilee, että tämä näkyy myös pahimmillaan teurastusten määrässä.
– Tuotantoeläintiloilla joudutaan varmasti jo pian ratkaisemaan, mikä tulee olemaan karjan päänluku tulevana talvena. Jos päätös jätetään jouluun, ei yhdellekään eläimelle riitä tarpeeksi ruokaa.
Oletetusti myös viljasato jää puoleen tavoitteesta.
– Sato on kypsynyt epätasaisesti.

Paimiolainen viljelijä Jaakko Kuusvuori katselee pelloille huolestuneena.

Lue lisää 7.8.2018 lehdestä

1 KOMMENTTI

  1. Kuinka paljon jää tuolaisia peltoja nitämättä kun esim,. tästä ikkunasta nökyy kevään kylvö heinää , apilaa ja näkyy joukossa jotakin viljaakinolevan.
    Tuosta saisi nyt ainakin valtavan määrän viherrehua kun ajaisi taölteen .
    Vai kieltääkö EU säänös tuolaisen heinämaan hyödyntämisen.,

Kommenttien lisääminen on estetty.