Kaarina rakennuttaa Hovirinnan koulun tilaajavetoisesti

0

Kaarinan kaupunginhallitus päätti maanantai-iltana paljon esillä olleen Hovirinnan koulun rakennustavasta. Se oli aiemmin siirtänyt päätösoikeuden tekniseltä lautakunnalta itselleen otto-oikeutta käyttämällä.
Vaihtoehtoina olivat tilaajavetoinen suunnittelumalli ja KVR- eli kokonaisvastuurakentamisen malli. KVR tarkoittaa, että urakkakilpailutuksen voittava toimija vastaa rakennuksen suunnittelusta ja rakentamisesta kokonaisuutena. Tilaajavetoisessa mallissa kaupunki kilpailuttaa suunnittelun ja rakentamisen erikseen.
Kaupunginhallitus päätyi valitsemaan tilaajavetoisen suunnittelumallin. Äänet jakautuivat täpärästi 6–7.
Kaupunginvaltuusto päätti vielä tämän vuoden tammikuussa peruskorjata Hovirinnan koulun. Kokoomuksen valtuustoryhmä nosti kuitenkin keväällä uudisrakentamisen uudelleen keskusteluun, sillä jäsenistö oli saanut uutta tietoa nimenomaan KVR-rakentamisesta.