Heijastin on halpa henkivakuutus

1

Elämme vuoden synkintä aikaa. Viikonloppuna tapahtunut kellojen siirto toi helpotusta valon voittavaan pimeyteen, vaikka kyseinen toimenpide saattoikin jäädä viimeiseksi kerraksi historiassamme, kiitos EU:n ajaman siirtymisen pysyvään kesä- tai talviaikaan.
Yksi tärkein asia lokakuun ja marraskuun vaihteessa on kuitenkin ennakointi. Talvi yllätti autoilijat -otsikoinnin näkyminen iltapäivälehdissä on vain ajan kysymys. Vaikka otsikko naurattaakin lukijoita vuodesta toiseen, on se silti aiheellinen. Kukaan tuskin osaa etukäteen ennustaa, milloin pakkaset, liukkaus ja ensilumi saapuvat. Nopeimmat ovat jo vaihtaneet menopelinsä alle talvirenkaat. Se ei kuitenkaan toimi täydellisenä pelastuksena teillä, sillä takana tai edessä ajavalla kuljettajalla on saattanut renkaiden vaihto vielä jäädä tekemättä. Ensimmäiset pakkasaamut saivat kuljettajat myös kaivamaan skrapat esiin autojen uumenista. Pieni vaiva keskellä kiireistä aamua säästä onnettomuuksilta, kun varmistaa kunnollisen näkyvyyden tuulilasista.
Poliisi tarkkailee parasta aikaa myös pyöräilijöiden varustusta. Laki määrää käyttämään hämärällä ja pimeällä polkupyöräillessä lamppua. Pyörän etupuolelle sijoitettavan lampun unohtaminen voi verottaa kukkaroa parhaimmillaan 40 euron rikesakon verran. Myös jalankulkijoita muistutetaan heijastimista. Itselleni tuli uutena tietona se, ettei pelkkä moderni led-lamppu riitä pimeässä näkymiseen. Nykypäivän teknologiaan lukeutuvat hienot ledit eivät ole vanhan kunnon heijastimen voittaneita. Jopa pienten lasten heijastinten käyttöä kannattaa valvoa. Perinteinen heijastin voi helposti kulua pinnasta hiekkalaatikkoleikeissä ja menettää tehoaan. Siksi heijastin tulisikin uusia vuoden välein. Markkinoilla on tarjolla mitä mielikuvituksellisempia keinoja näkyä pimeässä. Uudet spray-tyyppiset heijastimet eivät itsenäisesti käytettyinä sovellu ainoaksi heijastimeksi, mutta niitä voi käyttää tukemaan jo olemassaolevan heijastimen tehoa. Monet päiväkotiryhmät ovat puolestaan näyttäneet positiivista esimerkkiä huomioliivien aktiivisesta käytöstä pienillä lapsilla. Samaa voisi suositella pimeässä liikkuville aikuisille.
Tuskin monessa muussa maassa annetaan näin paljon ohjeistuksia pimeyteen, mitä meillä täällä Suomessa. Vaikka ainainen jankutus pimeässä näkymisestä saattaa tuntua turhalta, on siihen silti syynsä. Suuri osa jalankulkijoiden kuolemantapauksista tapahtuu nimittäin pimeällä tai hämärässä. Vuosina 2014–2016 Onnettomuustietoinstituutti tutki 24 pimeällä tai hämärällä tapahtunutta kuolemantapausta. Heijastinta käyttämällä joka viides henkilöistä olisi voinut pelastua kuolemalta.
Ina Virtanen

1 KOMMENTTI

Kommenttien lisääminen on estetty.