Yritystontin kaupasta tullee sanailua keskiviikon valtuustossa

0

YksYkkösen alueelta Paimion Wattitieltä vasta syyskuussa vuokratun yritystontin kaupasta äänestettiin viime viikolla kaupunginhallituksessa, ja sitä on käsitelty hallituksessa muutaman kerran. Viime viikon hallituksessa Sari Murto (sd) esitti asian palauttamista toistamiseen uudelleen valmisteltavaksi, mutta ehdotus hävisi äänin 6-3. Asian käsittelyä jatkettiin ja ehdotus tontin myynnistä etenee keskiviikon valtuustoon yksimielisesti.
Asiassa puhuttaa ainakin tontin hinnoittelu. Logi-Yhtiöt/ LogiEdu Oy vuokrasi tontin vasta syyskuussa, mutta on jo ostamassa tonttia poikkeuksellisen alhaisella kauppahinnalla, jolla Paimion yritysalueilta on myyty tontti ainoastaan kerran aiemmin. Valtuuston vuosikymmenen alussa hyväksymien myyntiehtojen mukainen maapohjan myyntihinta olisi viisi euroa neliöltä, mutta nyt maapohjan varsinaiseksi hinnaksi on jäämässä 0,15 euroa neliö. Yritys on jo maksanut vesi- ja viemäriverkoston liittymiskulut, reilut 15 000 euroa.
Kaupunginhallitus on käsitellyt ostotarjousta jo pariin kertaan. Toteutuneiden kauppahintojen tilastoista näkyy, että kauppahinnat ovat alueesta riippuvaisia ja niissä on ollut neuvotteluvaraa jo aiemminkin. Valtaosa päättäjistä on ollut valmis neuvottelemaan hinnasta.
Logi-Yhtiöt/ LogiEdu Oy on paimiolainen kuljettajakoulutusta järjestävä yritys, jonka toimitusjohtaja on Timo Mäkelä. Hän on myös paimiolainen kokoomusvaltuutettu.