Asianajaja Vesa Thureson on valittu Paimion Yrittäjien sekä Kunnallislehden järjestämässä kilpailussa vuoden positiivisimmaksi yrittäjäksi. Kilpailu järjestettiin ensimmäistä kertaa.
Thureson yllättyi, päästyään mukaan kilpailun kuuden positiivisimman ehdokkaan joukkoon. Koko kilpailun voitto oli entistä positiivisempi yllätys.
– Tämä on varmasti hienoin tunnustus, jonka olen koskaan urallani saanut, hän kertoo.
Vesa Thureson kertoo, että on työnsä kautta pyrkinyt aina edistämään positiivista ilmapiiriä ja myönteisyyttä.
– Olen toiminut yrittäjänä Paimiossa yli 22 vuotta ja ollut paljon kohtaamisissa ihmisten kanssa. Lämmitti mieltä, että minua vaivauduttiin äänestämään. Haluankin kiittää kaikkia minua äänestäneitä, hän sanoo.
Thureson oli selkeästi kilpailun ehdokkaista pisimpään Paimiossa toiminut. Hän uskoo, että se koitui hänen edukseen.
– Oli hienoa, että kisassa oli mukana paljon uusia ja nuoria yrittäjiä. Paimiossa on muutenkin paljon positiivisia yrittäjiä ja uskon, että seuraaville vuosille kisassa riittää ehdokkaita.

Littoisissa asuva Thureson ei ole itse koskaan asunut Paimiossa, mutta kokee olevansa ”puoliksi paimiolainen”. Tie paikkakunnalle vei jo vuonna 1990.
– Toimin opiskeluaikanani Paimion nimismiehen sijaisena. Sieltä sain ensimmäiset kosketukset Paimioon.
Vuonna 1996 Thureson perustikin oman toimistonsa Ylä-Vistalle, jossa toimi kymmenisen vuotta. Sittemmin toimisto muutti Ala-Vistalle. Toinen toimipiste avattiin puolestaan Turkuun muutama vuotta sitten.
Thuresonin yritys on perheyritys. Poika Elias Thureson toimii yrityksessä lakimiehenä ja tytär Milja asianajosihteerinä. Yrityksessä on lisäksi lakimiehenä Petra Nojonen.
– Hoidamme yrityksessämme yleisjuridiikkaa ja on etuoikeus, että olen saanut hoitaa erityyppisiä asioita ja samalla kehittää ammattitaitoani. Asiakkaina ovat sekä yksityiset tahot että yritykset. Käsittelemme paljon tuomioistuinasioita.
Positiivisuus näkyy hänen työssään vahvasti.
– Oikeudessa hoidetaan paljon riita-asioita. On hienoa, jos sovintoon päästään ja näin asiakas voi voittaa sovinnon kautta. Tuomari tekee aina ratkaisunsa, mutta itse teen myös parhaani asian eteen, jotta voin olla hyvällä mielellä siitä, että tein kaikkeni ja asiakas on tyytyväinen, Vesa Thureson sanoo ja kiittää asiakkaitaan vuosien varrelta.
50-vuotias Thureson kokee, että ammatillisesti hän elää parhaita vuosiaan. Nyt yrityksessä on sekä nuoruuden intoa että vanhaa kokemusta.

Asianajotoimisto Vesa Thureson ja yrittäjä itse kokosivat Paimion positiivisin yritys -yleisöäänestyksessä yli 220 ääntä. Toiseksi sijoittui Peimarin Rakennuspalvelu Oy, jonka yrittäjät Anton Ahvenlampi ja Ville Perälä saivat 92 ääntä.
Kolmossijasta kisattiin muutamien äänien kera tiukasti: Ravintola Poimarin Annukka Laine oli kolmas 64 äänellä, Viimeisen Niitin Anu Klemola neljäs 63 äänellä ja Hakko Productionsin Elina Hakko viides 58 äänellä. Paimion Apteekki oli myös lähellä 46 äänellä.
Kaikkiaan äänestäjiä oli yli 550. Yrittäjäyhdistys ja Kuntsari kiittävät kaikkia äänestäjiä ja yleisöäänestykseen hyväntuulisesti suhtautuneita yrittäjiä.

Lue lisää 23.11.2018 lehdestä