Paimion seudun ammattiautoilijat ry:n nelisenkymmentä jäsentä vieraili eduskunnassa syyskokousmatkansa yhteydessä 23.11. toiminta-alueensa ainoan kansanedustajan, sauvolaisen Esko Kivirannan, vieraana. Autoilijat ilmaisivat huolensa ammattiliikenteen vinjettijärjestelmän käyttöönoton viivästymisestä jopa vuoden 2021 alkuun.
– Olemme iloisia, että raskaanliikenteen vinjetti on vihdoin toteutumassa. Käyttöönoton aikataulu on kuitenkin täysin kestämätön, emme voi ymmärtää miksi järjestelmän aloitus on lykätty yli kahden vuoden päähän, ihmetteli yhdistyksen sihteeri Jouni Pusa.
– Viimeisenä kolkkana Euroopassa on Suomessakin saatava ulkomaalainen kalusto maksamaan osansa Suomessa kuluttamansa infran kuluista, jatkoi Pusa.
Vilkkaassa keskustelussa tuli ilmi useita tekijöitä joiden vuoksi ulkomaalaisten kuljetusyrittäjien kustannukset ovat kotimaisia edullisimpia. Esimerkiksi Puolassa polttoaineen valmistevero on noin 20 senttiä litralta alempi kuin Suomessa.
– Salossa Piihovissa bongasimme puolalaisen yhdistelmän, joka oli varustettu yli 1500 litran polttoainetankeilla. Se mahdollistaa hyvissä olosuhteissa jopa 4000 kilometrin toimintasäteen reilusti edullisemmalla polttoaineella, totesi Pusa.
Valtiovarainvaliokunnan verojaoston puheenjohtajana Kiviranta lupasi vaikuttaa siihen, että eri kompensaatiovaihtoehtoja arvioidaan huolella ja että aikataulua pyritään kiirehtimään.
Paimion seutulaiset ilmaisivat myös huolensa Turun ohitustien Kauselan ja Kirismäen välin rahoituksesta. Suurien liikennemäärien vuoksi väli pitäisi nelikaistaistaa eli saada rahoitus kakkosvaiheellekin.
Syyskokouksen yhteydessä luovutettiin paimiolaiselle Erik Forsströmille Ammattiautoliitto ry:n kultainen ansiomerkki.
Yhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Petri Nurminen Sauvosta. Varapuheenjohtajana jatkaa Harri Nikkanen Paimiosta ja sihteerinä Jouni Pusa.