Kun televisio tuli 50-luvulla miltei kaikkien ulottuville, julistettiin maailmalla, että nyt loppuu elokuvissakäynti. Pari vuosikymmentä myöhemmin tulivat videot, ja taas povattiin elokuvateatterien kuolemaa. Ja nyt meillä on Netflix, ja yhä jankutetaan samaa. Ikään kuin TV-sarjan tai halpiselokuvan katsominen läppäriltä olisi verrattavissa elokuvissakäyntiin.
Torstaina YLE Puhe -radiokanavalla keskusteltiin siitä, kuinka turhia kirjahyllyt ovat nykyisin. Ja kirjat. Kaikki alkoi siitä, kun japanilainen KonMariksi itseään kutsuva ”järkkäilyguru” käski ihmisten hävittää kodeistaan likimain kaiken. Ennen kaikkea kirjat. Huomattava osa ihmisistä otti sen todesta, ja nyt somessa on ”KonMarin uhrit” -tyyppisiä keskustelupalstoja.
Kirjoja vihaavat nykyisin erityisesti sisustustoimittajat ja digi-kiihkoilijat. Lisäksi on heitä, jotka sanovat, että asunnot ovat nykyisin niin pieniä, ettei niihin mahdu kirjahyllyä. Viimeksi mainittua seikkaa korostettiin myös torstain YLE Puhe -lähetyksessä.
Minulla on työhuoneessani varsin järeä rullo-kirjahylly, jossa on viisi korkeaa hyllyä. Laskin juuri äsken kyseisen hyllyn vievän toimituksestamme lattiapinta-alaa 0,33 neliömetrin verran.
Jos esimerkiksi sadan neliömetrin suuruiseen kotiin sijoittaisi kolme vastaavan kokoista hyllyä, veisivät ne yhdessä noin prosentin kyseisen huoneiston pinta-alasta. Se on melkein saman verran kuin hellan vaatima pinta-ala.
Samassa YLE:n radio-ohjelmassa todettiin, että nykyisin ihmiset eivät halua enää laittaa hienoihin kirjahyllyihinsä rumannäköisiä kirjoja, vaan esimerkiksi kauniita astioita, design-gini-pulloja ja muita itselleen mieluisia esineitä ja matkamuistoja.
Lapsuudessani tilanne oli täsmälleen sama. Useimpien kotien kirjahyllyissä ei ollut juurikaan kirjoja – ehkä kuitenkin tietosanakirjasarja, Raamattu sekä romaani Huoviselta tai Joenpellolta. Kirjojen sijaan hyllyssä saattoi olla tyhjä Mateus-pullo, televisio, kynttilänjalkoja, vaaseja, baarikaappi ja osmankäämejä saviruukussa.
Kysymys kuuluukin, miksi ihmeessä sellaisten ihmisten pitäisi omistaa kirjoja, jotka eivät selvästikään ymmärrä kirjallisuuden – muunkin kuin kaunokirjallisuuden – arvoa eivätkä näe kirjojen avaamia rajattomia maailmoja. Roskiin vain kirjat sellaisista huusholleista.
Radio-ohjelma oli osittain oikeassa todetessaan, että ennen vanhaan kirjat olivat monissa kodeissa jonkinlaisia status-symboleita. Ne ikään kuin viestivät, että katsokaapas – täällä asuu viisasta ja sivistynyttä väkeä.
Tuskin kuitenkaan kovin monessa kodissa sijoitettiin kirjoihin nykyrahassa kymppitonneja vain siksi, että kirjoilla on kenties hieman statusarvoa. Niissä kodeissa, joissa minä olen nähnyt isoja kirjamääriä, on kirjoja myös innostuksella luettu ja plarattu.
Mutta sellaista innostusta kaikki eivät ymmärrä. Eikä tarvitsekaan.
PERTTU HEMMINKI
