Sain palautetta, että jossain luettiin suorastaan herkistyen sitä mielipidekirjoitusta, jonka Sauvon koulun väki julkisti tiistain lehdessä. Selvemmin sanoen, oli herkistytty siitä kirjoituksessa kuultaneesta huolesta ja avunpyynnöstä. Palautteen antaja pohti, että ”taas Sauvossa vaietaan tämäkin asia tai selitetään, että ette ymmärrä vaikka teille kyllä sanotaan ja teidän parhaaksi tehdään…”
Sellaistahan politiikka on, että näkökantojen sovitteleminen on kovaa työtä ja vaatii kykyä kuunnella ja asettua miettimään asioita useammastakin vinkkelistä. Ja aika moni poliitikko Sauvossa itsekin tunnustaa ja tunnistaa sen, että kieltämättä julkinen keskustelu on heillä nihkeämpää kuin jossain muualla. Mieluummin sovitaan pienemmällä porulla ja porukalla. Näin siitäkin huolimatta, että ihan naapurista saisi mallia värikkäämmästä ja kantaaottavammasta keskustelukulttuurista ja sen suuntaista yritystä Sauvon ”somessa” toki jo välillä on.
Helppoa ei ole hakea viisaita, kestäviä ja taloudellisia ratkaisuja, vaikka niillähän kaikkien kuntien talouspolku pitäisi vuosi toisensa jälkeen pyykätä. Vaikka Sauvossa veden hintaan ensi vuonna tulevat korotukset ovat kovia, niin seurauksetkin ovat konkreettisia: verkoston saneeraus käynnistyy lopultakin ja veden ja jäteveden kulku varmistuu ja sujuvoituu. Ei varmasti mitenkään kevyt hinnankorotus, mutta väistämätön ja sentään määrätietoisin toimin höystetty. Ymmärrän korotuksista syntyneen porun, mutta pakkohan kotikunnan vesihuollon on toimia ja siitä sauvolaiset nyt maksavat.
Säästävyys on ollut Sauvon perusratkaisu monessa tilanteessa, ja tiedetäänhän se, että sillä tiellä elämä on rämpimistä. Tiedetäänhän?
Tämän pohdiskelun keulilla haluaisinkin vielä hiukan kolkuttaa budjettirahojen kanssa puntaroivien Sauvon päättäjien omaatuntoa ja keskustelukulttuuria.
Kouluasiassa on tietenkin ongelmallista, että nyt päätöksentekijöiden edessä on tilanne, jossa säästetään ja panostetaan samaan aikaan. Koko ajan valmistellaan ja suunnitellaan miljoonien investointia, mikä herkästi tietenkin synnyttää sen ajatuksen, että ”hetken kun kestätte, niin sitten”.
Mutta jos ja kun samaan aikaan koulun arki horjuu, niin henkilöstön avunpyyntö on vakava ja se pitää sellaisena vastaan ottaa. Siellä koulussa on tosiaan säästetty jo yksi lukuvuosi ja säästetään vielä toinen ja kolmattakin. Se on pitkä aika monen pienen koululaisen elämässä.
Eivät ne sieltä koulusta isoja rahoja arkeensa vaatineet, ja mitä maksaakaan jos ja kun henkilöstö uupuu tai yhdenkin lapsen koulutie menee raiteiltaan? Ja jotenkin se kyllä edelleen kiinnittää huomion, että tuleeko käyttäjien ääni riittävästi suunnittelussa kuulluksi? Ei kyseenalaistamista saisi suoraan torpata muutosvastarinnaksi.
Taina Tukia
taina.tukia@kunnallislehti.fi
