Teatterialan ammattilainen Timo Väntsi esitti Kysymyksiä Karjalasta -paperiteatteriesityksenä viime viikon keskiviikkona kahden esityksen voimin Paimio-salissa. Kaksiulotteisista paperinukeista koostunut esitys on Väntsin uusinta tuotantoa ja saanut ensi-iltansa syyskuun alussa Teatteri Mundossa.
Kysymyksiä Karjalasta on omakohtainen esitys, joka kertoo Väntsin isän lapsuudesta Karjalan Johanneksessa sekä perheen evakkomatkoista. Esitys käy läpi myös Suomessa vallinnutta Karjala-aiheista keskustelua ja näin ollen raapaisee myös maamme poliittista historiaa.
– Olen pitkään halunnut tehdä esityksen Karjalasta. Kyseessä onkin kolmannen polven karjalaisen näkökulma, joka ei ole inhorealistinen vaan symbolinen, Timo Väntsi kertoo.
Hän harmittelee, että kun nyt viisikymppisenä osaisi ja haluaisi kysyä asioita Karjalasta, eivät parhaat asiantuntijat enää ole keskuudessamme. Onneksi perimätietoa on löytynyt runsaasti omalta 81-vuotiaalta isältä.
Esityksen parissa työskentely on ollut silmiä avaava kokemus.
– Sota-aika oli kaameaa ja työtä tehdessä konkretisoitui, miten sekaisin Suomi oli sodan jälkeen. Ei ollut mitään ja Suomi toimi natsien liittolaisena. Materiaalia aiheesta oli paljon ja tutkijat edelleen väittelevät, miten asiat oikein menivät. Kyseessä on ihmeellinen ja kiehtova ajanjakso.
Moni esityksen katsojista on ollut karjalaisia evakkoja tai toisen polven karjalaisia. Esityksen jälkeen katsojille on järjestetty mahdollisuus keskustelulle.
– On antoisaa ja tärkeää, että aiheesta pääsee puhumaan. Osa katsojista tai heidän vanhemmistaan on syntynyt siellä. Tässä projektissa kohtaaminen on tärkeää, Väntsi kertoo.
Freelancerina työskentelevä Timo Väntsi on ennen Paimion esitystään keikkaillut esityksineen muun muassa Kaarinassa, Sauvossa ja Oulussa. Paimioon esitys tuli Paimion Karjalaseuran sekä Paimion kirjaston yhteistyön hedelmänä. Lisää esityksiä on luvassa jatkossa Turussa. Esityksen voi tilata myös yksityistilaisuuksiin.
– Tämä teos on valmistunut yksivuotisen taiteilija-apurahan turvin. Tykkään olla tien päällä ja arvostan, että taidetta viedään ihmisten ilmoille, Väntsi sanoo.