Tähän mennessä satotutkimukseen vastanneiden viljelijöiden mukaan tämän vuoden viljasato jäi ennakkoarvioiden mukaisesti pieneksi – yhtä pieneksi kuin vuonna 1998. Perunasato oli yhtä suuri kuin viime vuonna.
– Vaikka viljasta maksetaan tavanomaista parempaa hintaa, tuo pieni viljasato haasteita. Kotieläintilat ruokkivat kotieläimet omalla viljalla tai ostavat aiempaa kalliimpaa rehuviljaa, toteaa yliaktuaari Anneli Partala Luonnonvarakeskuksesta (Luke).
Koko Itämeren alueella oli heikko viljasato.
Ruissato, 41 miljoonaa kiloa, romahti viime vuoden omavaraisuuteen yltäneestä yli 110 miljoonasta kilosta. Ruissadolle on tyypillistä suuri vuosittainen vaihtelu.
Rapsin ja rypsin sato jäänee noin 70 miljoonaan kiloon. Vähennystä viime vuodesta on yli viidennes.
Kaura on ylivoimaisesti eniten viljelty luomuvilja Suomessa. Noin 45 miljoonan kilon luomukaurasato on neljänneksen edellisvuotta pienempi. Luomuruissadon väheneminen oli yhtä suurta. Luomuviljan osuus Suomen koko viljasadosta on noin kolme prosenttia.