Poliisin tulostietojärjestelmä valottaa Varsinais-Suomen sekä sen kuntien rikostilastoja tämän vuoden tammikuun ja lokakuun välillä.
Omaisuusrikokset ovat laskeneet Paimiossa yhteensä 15,6 prosenttia ja myös niiden tutkinta-aika on lyhentynyt. Moottorikulkuneuvojen käyttövarkauksia sattui tänä vuonna neljä, kun edellisvuonna niitä oli 11. Petosrikoksia tehtailtiin vuonna 2017 jopa 29 kappaletta, kun tänä vuonna niitä kävi ilmi 21 kappaletta. Ryöstöjä Paimiossa sattui tänä vuonna vain yksi.Törkeitä asuntomurtoja tai niiden yrityksiä tehtiin Paimiossa tänä vuonna kolme kappaletta. Vapaa-ajan asuntoihin vorot eivät tänä vuonna koskeneet lainkaan. Liikkeisiin tunkeuduttiin kahdesti ja moottoriajoneuvoihin viidesti.
Väkivaltarikoksia sattui Paimiossa tänä vuonna 40, mikä on määrällisesti yhden enemmän viime vuodesta. Pahoinpitelyrikoksia sattui saman verran kuin vuotta aiemmin, yhteensä 37 kappaletta. Niistä kahdeksan sattui yleisellä paikalla. Henkirikoksen yrityksiä on ollut tilastojen mukaan tänä vuonna yksi tapaus. Seksuaalirikosten määrä kaksinkertaistui, kun tänä vuonna Paimiossa tilastojen mukaan tapahtui kaksi raiskausta, yksi lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö sekä muu seksuaalirikos. Seksuaalisen ahdistelun tapauksia tilastoihin oli kirjattu yksi kappale.
Liikennerikoksia sattui tänä vuonna Paimiossa 274 kappaletta, mikä merkitsee 12 prosentin kasvua edellisvuodesta. Liikenneturvallisuuden vaarantamisia sattui yhteensä 196 kappaletta ja törkeitä liikenneturvallisuuden vaarantamisia yhteensä 13 kappaletta.
Liikennerikkomukset olivat 15 prosentin laskussa vuoden takaisesta, samoin rattijuopumukset Paimiossa laskivat 28 prosenttia. Tänä vuonna törkeitä rattijuopumuksia sattui yhteensä yhdeksän ja rattijuopumuksia 11. Tänä vuonna poliisin automaattivalvonnan haaviin päätyi yhteensä 430 kuljettajaa, kun viime vuonna lukema oli 297 kappaletta.