Mirva Knaapi siirtyy Piikkiön Palloseuran puheenjohtajaksi ensi vuoden alusta alkaen. Varapuheenjohtajana neljä vuotta toiminut Knaapi korvaa tehtävässä 12 vuotta olleen Jari Villasen.
Mitään mullistavia muutoksia Knaapi ei pitkän linjan pipsiläisenä lähde toimivaan konseptiin hakemaan.
– Pienessä urheiluseurassa tärkein tehtävä on aina laadukkaan pelaajapolun turvaaminen pienimmistä junioreista aikuisjoukkueisiin asti. Seurayhteistyön seurauksena tilanne sen suhteen on nyt hyvä, ja tietysti puheenjohtajana haluan, että niin on myös jatkossa. Myös juniori- ja edustusjoukkueiden saaminen lähemmäksi toisiaan on yksi teema, mihin haluan kiinnittää huomiota, Knaapi sanoo.
PiPS on viime aikoina panostanut valmennusosaamisen kasvattamiseen. Konkreettinen osoitus panostuksesta on valmennuspäällikköksi tammikuussa palkattu Atte Mäki. Hän hoisi tehtävää osa-aikaisesti jo vuosi sitten syksyllä, mutta tammikuussa pesti vakiintui 30:een viikkotyötuntiin.
Myös Kaarinan kaupunki huomio Palloseurassa otetut kehitysharppaukset myöntämällä seuralle sunnuntaina Kaarina-mitalin.
Myös Paimion Hakan puheenjohtaja vaihtuu, kun vuoden alussa seuraa alkaa luotsata Tuomas Hyssälä. Paimion Rastissa uutena puheenjohtajana aloittaa Pertti Arola.