Olisikohan ensi lauantaina lupa odottaa parempaa?
Jääkiekon II-divisioonassa pelaavan Paimion Hakan kolme peräkkäistä vierasottelua sujuivat marraskuun lopulla ja joulukuun alussa apeissa merkeissä. Ei yhtään voittoa, 29 päästettyä maalia ja vain 11 tehtyä maalia.
Ensi lauantaina 8. joulukuuta Haka pelaa kolmen viikon tauon jälkeen vihdoin kotijäällään. Kello 17.30 alkavassa ottelussa vastustajaksi saapuu Rockets Loimaalta.
Kolmen pisteen kotivoitto olisi Hakalle tärkeä, vaikka joukkue onkin yhä kohtalaisen hyvissä asemissa lohkon viidennellä sijalla. Eroa kuudentena olevaan Rocketsiin on kuusi pistettä.
Viime perjantaina Haka hävisi Eurajoella maalein 12–6. Seuraavana päivänä Huittisissa paimiolaisten meno oli jo pirteämpää, mutta tappio tuli kuitenkin runsasjäähyisessä ottelussa maalein 6–4.
Muutaman ottelun mittaisia tappioputkia tulee kaikilla sarjatasoilla, mutta Hakan kohdalla huolestuttavaa on kolmessa vieraspelissä omiin menneiden maalien korkea lukumäärä: 9,7 maalia ottelua kohden.
Ennen kyseisiä otteluja päästettyjen maalien keskiarvo oli Hakan kohdalla vain 4,0 maalia ottelua kohden.
Kurssi on käännettävissä, sillä Hakalla on nyt edessä kolmen kotiottelun putki. Vastaan tulevat vuoron perään Loimaan Rockets, Forssan Liekit ja Chiefs Turusta. Ne kaikki ovat sarjataulukossa Hakan alapuolella.
Rockets siis iltaottelussa ensi lauantaina, Liekit viikon kuluttua samaan kellonaikaan ja Chiefs iltapäiväottelussa sunnuntaina 16. joulukuuta.
Seuraavan vierasottelunsa Haka pelaa vasta 5. tammikuuta Loimaalla.