Joulun alla kauneimmat joululaulut soivat kirkoissa, kouluissa – ja yhdessä pubissakin.
Piikkiössä keskustan Ihan vaan pubi ja seurakunta yhdistävät voimansa ja järjestävät huomenna torstaina pubissa iloisen joululaulutilaisuuden.
– Tapahtuma lähti seurakunnan aloitteesta. Ideana oli tuoda tapahtuma vähän erilaiseen ympäristöön kuin tavallisesti, ehkä vähän niin kuin kansan pariin, miettii pubiyrittäjä Sami Elmeranta.
Elmeranta oli heti innolla mukana. Pubiin on mukavaa saada eloa arki-iltaisinkin, ja sen väki tekee mieluusti jotain yhteisen hyvän eteen. Seurakunta nimittäin käyttää illasta saamansa tuoton lasten hyväksi.
Ilonen house band aloittaa soiton seitsemältä joulupukin ja tontun kanssa. Tapahtuma on maksuton ja ikärajaton. Tarjolla on normaalia enemmän alkoholittomia juomavaihtoehtoja. Siis voivatko lapsetkin tulla?
– Kyllä, mikään laki ei estä alaikäisiä olemasta pubissa, kunhan he eivät käsittele alkoholia. Meillä käy päivisin jonkin verran nuorta porukkaa pelaamassa bilistä ja juomassa kokista, Elmeranta kertoo.
Yrittäjä uskoo, että pubi sopii paikaksi seurakunnan tilaisuuteen yhtä hyvin kuin mihin tahansa muuhunkin, kun kyse on joululauluista ja jouluisen sanoman levittämisestä.
– Ympäristö tuo tilaisuuteen varmaan enemmän keikkatunnelmaa ja live-meininkiä. Mukana laulaminen ja tanssiminenkin on erittäin suotavaa, hän hymyilee.
Piikkiön seurakunta ja Ihan vaan pubi järjestävät Kauneimmat joululaulut -tapahtuman torstaina 20. joulukuuta kello 19 Ihan vaan pubissa.