Askalan rivitaloihin tulossa lastensuojeluyksikkö – aiesopimus tehty

0

Arjessa Oy on tehnyt Paimion Seudun Vanhustenkotiyhdistys ry:n kanssa aiesopimuksen tyhjilleen jääneiden Askalan rivitalojen ostamisesta. Yritys suunnittelee Paimioon lastensuojeluyksikköä, johon tulisi kaksi ryhmäkotia alle 18-vuotiaille lastensuojelun asiakkaille. Paimion Markin toiminta käynnistyisi tilojen remontoinnin jälkeen viimeistään kesän jälkeen.
Arjessa Oy:n toimitusjohtaja Pasi Kohtala kertoo, että Paimion yksikkö on lastensuojeluyksikkö, johon tulisi siis nelisentoista asiakaspaikkaa ja parisenkymmentä työpaikkaa. Viime vuoden puolella käynnistyneet neuvottelut ovat Kohtalan mukaan edenneet rivakasti ja hyvässä hengessä sekä kaupungin että Vanhustenkotiyhdistyksen kanssa, joten ratkaisu asiassa saattaa syntyä lähiviikkoina.
Entuudestaan Arjessa Oy on aiemmin Varsinais-Suomessa ja Paimiossakin tuottanut lähinnä avopalveluja koteihin. Lastensuojeluyksikön perustamista Paimioon puoltaa sijainti, kunnan palveluvarustus ja sopivat tilat.
Paimion Markin asiakkaat, eli sijoitetut nuoret tulisivat Etelä-Suomen alueelta, ensisijaisesti lähialueilta.
Arjessa Oy järjestää helmikuun puolessa välissä avoimen infotilaisuuden, jossa esimerkiksi lähialueen asukkailla on mahdollisuus tutustua hankkeeseen ja kuulla sen etenemisestä.

Lue lisää 22.1.2019 lehdestä