Suhdannekysely: Varsinais-Suomeen syntyy tuhansia työpaikkoja tänäkin vuonna – isoilla yrityksillä pieniä paremmat odotukset

0

Varsinais-Suomen yrityksiin arvioidaan syntyvän tuhansia uusia työpaikkoja tänä vuonna, selviää tiistaina julkaistusta Varsinais-Suomen maakuntaennusteesta.

Koko kyselyssä noin joka viides vastaajayritys arvioi henkilöstömääränsä kasvavan.
Parhaimmat kasvuodotukset henkilöstömäärässä ovat isoissa, yli 50 henkeä työllistävissä yrityksissä.

MAAKUNTAENNUSTEESSA Varsinais-Suomen yrittäjät kysyvät jäsenyrityksiltään alkavan vuoden näkymiä. Työpaikkoja yrittäjät arvioivat kyselyssä syntyvän yli 600.
Maakuntaennusteen vastaajat edustavat noin kymmenesosaa alueen yrittäjistä. Jos uusia työpaikkoja syntyy samassa tahdissa myös maakunnan muihin yrityksiin, tulee maakuntaan yhteensä tuhansia uusia työpaikkoja.

YRITTÄJÄT ARVIOIVAT henkilöstömäärän kasvavan tänä vuonna viimevuotista enemmän kaikilla muilla toimialoilla paitsi kaupassa, rakentamisessa ja teollisuudessa.
Henkilöstömäärän odotuksia kuvaava saldoluku on tietotekniikka-alalla 42. Siinä on kova, 18 yksikön nousu viime vuoteen verrattuna.
Myös kuljetusalalla, palveluissa, maa-, kala- ja riistataloudessa odotukset ovat viimevuotista paremmat.
Kyselyyn vastanneet yrittäjät ilmoittivat perustaneensa viime vuonna 862 työpaikkaa. Luku on sama, mitä yrittäjät ennakoivat edellisessä maakuntaennusteessa.

 

KAIKKIAAN varsinaissuomalaiset pk-yrittäjät ovat yhä optimistisia talousodotuksissaan, mutta kasvuodotukset ovat laskeneet viime vuodesta. Yrittäjät arvioivat, että liikevaihto, kannattavuus, henkilöstön määrä ja investoinnit jäävät heidän yrityksissään viimevuotista alhaisemmalle tasolle.
Siitä huolimatta varsinaissuomalaiset yrittäjät ovat edelleen kasvuodotuksissaan tämän vuosikymmenen toiveikkaimpien vuosien tasolla ja kasvun ennakoidaan jatkuvan.
– Maakuntaennusteen marraskuun alussa toteutetun kyselyn tuloksissa näkyy yrittäjien varautuneisuus alkaneen vuoden talousodotuksiin. Siitä huolimatta kasvuodotukset ovat selvästi optimistisia kaikilla mittareilla mitattuina, kommentoi tuloksia OP Turun Seudun toimitusjohtaja Olli-Pekka Saario.
Salon seudulla viidennes vastanneista yrityksistä arvioi investointiaikeidensa kasvavan tänä vuonna. Ennallaan niiden arvioi säilyvän 63 prosenttia.
Myös yritysten kannattavuusodotukset ovat alueella hyvällä tasolla.

TURUNMAALLA ja Turun seudulla kasvuodotukset ovat maakunnan myönteisimmät. Muissa seutukunnissa liikevaihto-odotukset ovat laskeneet viime vuoden kyselyyn verrattuna.
Yrityskokovertailussa optimistisuus näyttää olevan sitä suurempaa mitä suuremman kokoluokan yrityksestä on kyse.
Toimialavertailussa tietotekniikka-ala nousee ylitse muiden, vaikka tietotekniikka-alan yrittäjät ovat viimevuotista epäröivämpiä kannattavuutensa suhteen tänä vuonna.

 

KAARINAN yrittäjyysilmapiiri saa yrittäjiltä parhaat arvosanat Varsinais-Suomessa, selviää tiistaina julkaistusta Varsinais-Suomen maakuntaennusteesta.

Suhdannekyselyssä kysyttiin vastaajien arviota yrittäjyysilmapiiristä. Peräti 82 prosenttia kyselyyn vastanneista kaarinalaisista yrityksistä arvioi ilmapiirin erinomaiseksi tai hyväksi.

 

Maakuntaennuste on Varsinais-Suomen Yrittäjien ja Varsinais-Suomen Osuuspankkien yhteistyössä toteuttama vuosittainen suhdannekysely.