Kaarinassa koulurakentamisen teemapäivä

0

Jopa yli 50 miljoonaa euroa käytetään lähivuosina perusopetuksen koulurakentamiseen Kaarinassa. Rakentamisen taustalla on vaativaa suunnittelua ja asetettujen tavoitteiden toteutumisen tueksi Kaarina järjestää koulurakentamisen ajankohtaispäivän kaupunginvirastolla perjantaina 8.3.2019 klo 8.30-14.30.
Tavoitteena on ajanmukaiset, tulevaisuuden tarpeet täyttävien oppimisympäristöjen toteuttaminen. Tämän tueksi Kaarinassa on valmisteltu erilliset, koulurakentamisen yleiset rakentamistapaohjeistukset, sekä näitä tavoitteita tukeva käyttäjälähtöinen pedagogisen suunnitellun prosessimalli.
Kaarina tunnetaan ennakkoluulottoman oppimisympäristöjen uudistajana ja tilaisuuden järjestämisessä ovat mukana asiantuntijarehtori Marko Kuuskorpi ja digikehittämispäällikkö Keijo Sipilä.
Koulurakentamisen ajankohtaispäivä on osallistujille maksuton. Mukaan kutsutaan kaikki koulurakentamisen päätöksentekoon, suunnitteluun ja toteuttamiseen osallistuvat tahot. Ohjelma sisältää luentoja sekä oppimisympäristöjen pajasessioita.