Kallioleikkausta päin ajanut mies joutuu mielentilatutkimukseen

0

Viime vuonna loka-marraskuun taitteessa poliisi pyysi mediassa havaintoja Turku–Helsinki-moottoritiellä sattuneesta liikenneonnettomuudesta. Piikkiön ja Paimion rajalla, Tammisillan ABC-huoltamon tuntumassa tummansininen farmariauto törmäsi kallioleikkaukseen Turun suuntaan menevien kaistalla. Autoa kuljetti keski-ikäinen kaarinalaismies, ja kyydissään hänellä oli kaksi alaikäistä lasta. Kaikki säilyivät hengissä.
Nyt kuljettajaa syytetään murhayrityksestä. Varsinais-Suomen käräjäoikeuden välituomion selostuksen mukaan mies oli asettanut vakionopeudensäätimeen 120 km/h -nopeuden, avannut omansa sekä etumatkustajan paikalla istuneen kahdeksanvuotiaan lapsen turvavyön ja ohjannut auton päin kallioleikkausta.
Auto törmäsi kallioon, kimposi takaisin tielle ja kulkeutui noin 50 metrin päähän. Kahdeksanvuotias lensi ulos autosta. Auto vaurioitui pahoin, ja lapselle tuli ruhjeita ja pysyviä arpia kasvoihin.
Takapenkillä keskellä istui seitsemänvuotias lapsi, joka myös sai ruhjeita. Hänellä turvavyö oli kiinnitettynä.

Mies oli tekopäivänä hakenut lapset Kaarinasta kyytiin, ajanut Krossista moottoritielle sekä kääntynyt Kemiöön ja Sauvoon johtavan liittymän kohdalla takaisin Turkuun päin.
Esitutkinnassa mies kertoi päättäneensä uhrata itsensä ja 8-vuotiaan. Hän kertoi myös harkinneensa pari päivää ennen tekoa 8-vuotiaan tukahduttamista tyynyllä.
Syyttäjä vaati tuomiota 8-vuotiaan murhan yrityksestä ja 7-vuotiaan tapon yrityksestä.
Mies kiisti tekojensa tahallisuuden ja vakaan harkinnan. Oikeudessa mies ei halunnut tulla kuulluksi. Tekoa pidetään harkittuna
Oikeudessa käsiteltiin lastensuojelun asiakirjoja 8-vuotiaasta. Lastensuojelu oli ilmaissut miehelle huolensa hänen toimintatavoistaan. Lisäksi oikeudessa käsiteltiin miehen puhelimen viestejä, joista varhaisimmat olivat maaliskuulta 2016.
Oikeudessa kuultiin myös todistajia, jotka olivat nähneet onnettomuuden. Takana ajanut kuljettaja ei ollut nähnyt jarruvalojen syttymistä ennen kallioleikkaukseen osumista.
Esille ei oikeuden mukaan ole tullut mitään, mikä olisi tilanteessa usuttanut väkivallantekoon, kuten riitaa, vaan oikeus pitää tekoa harkittuna.
Mies pidetään edelleen vangittuna.

Maria Kesti