Moni pitää todennäköisenä, että joku ulkopuolinen taho pyrkii vaikuttamaan suomalaisten äänestyskäyttäytymiseen tulevissa vaaleissa. Tämä selvisi Sanomalehtien Liiton alkuvuodesta teettämästä tutkimuksesta. IRO Research Oy:n tutkimus kertoo, että uskomme kyllä osaavamme itse erottaa sen, että nyt minuun vaikutetaan, mutta epäilemme että kaveri ei sitä yhtä lailla hoksaa.
No siinäpä se. Meillä on luja luottamus omaan ajattelukykyyn, ja siihen että osaamme itse erottaa ulkopuoliset vaikutusyritykset, emmekä anna niille valtaa. Mutta samaan aikaan emme luota, että kaveri osaa.
Jotenkin niin ajan hengen mukaista. Tätä epäluuloa ja muiden aliarvioimista näyttää esiityvän nyt kaikkialla missä käydään yhteiskunnallista keskustelua.
Vieraan vallan vaikutusyritykset ovat oma lukunsa, ja on täysin mahdollista, että sitä yritetään. Silti senkin ylitse nousee minusta se, että totuudella ja faktoilla tuntuu olevan yhä vähemmän merkitystä julkisessa keskustelussa. Asiaosaamista vähätellään, asiantuntijalausuntojen yli kävellään. Kuka voimakkaimmin tuo näkemyksiään julki, on oikeassa, koska saa äänensä kovimmin julki. Samanmieliset pyörivät samoissa ympyröissä ja pysyttelevät kiinni samoissa ajatuksissa, ja meitä sivullisia hämmentää harrastettu sanamiekkailu.
Totuus jää yhä useammin toissijaiseksi. Merkityksellisempää on, kuka mistäkin tykkää tai ei. Jaamme linkkejä, jotka tukevat omia ajatuksiamme. Ja kun media julkistaa gallupin, puoluekoneisto alkaa pyörittää sopivampia linjauksia puoluejohdon suuhun. Uskottavaa?
Ei hyvältä näytä. Ketä siis uskoisi? Kenellä on tietoa ja taitoa ottaa kantaa vaikkapa siihen, miten vanhukset ja lapset hoidetaan paremmin ja muutenkin rahat saadaan riittämään terveydenhuollossa. Missä ovat rakentavat ratkaisuehdotukset? Miten yhteiset varat riittävät tuleviin vuosiin ja auttamaan niitä, joista on huolehdittava? Miksi asiantuntijoiden ääni hukkuu, mutupuheen alle?
Vaikeiden asioiden kohdalla keskustelu helposti bunkkeroituu. Viikkokaupalla myllännyt vanhushuollon keskustelu kävi ihan kummalliseksi poliittiseksi jauhamiseksi. Kukin tietää kyllä omassa lokerossaan kuinka homma pitäisi tehdä.
Keskustelukulttuuri, joka huutaa omaa ajatustaan, jankuttaa, haukkuu toisia ja kieltäytyy kuulemasta muuta, on uhka myös sitä kohden, että meiltä kansalaisilta hukkuu usko äänestämisen mielekkyyteen.
Taina Tukia
