Paimion nuorisovaltuuston edustajat toivovat kouluun lisää somevalistusta

0

– Kyllä olemme kuulleet siitä. Jonkun verran sitä tulee vastaan, toteavat 9.-luokkalaiset Aada Sevon ja Kia Kuisma, kun heiltä kysyy, ovatko he kuulleet, että paimiolaisnuoret olisivat kohdanneet seksuaalista ahdistelua.
Samoilla linjoilla on lukion toisella opiskeleva Veikko Paavilainen. Hän kertoo, että myös pojat kokevat seksuaalista häirintää, mutta siitä ei puhuta niin paljon.
Viime aikoina Suomea järkyttäneet alaikäisiin kohdistuneet seksuaaliset ahdistelut ovat puhuttaneet laajasti. Kunnallislehti kutsui kolme Paimion nuorisovaltuuston edustajaa keskustelemaan aiheesta.
– Lasten ja nuorten seksuaalinen ahdistelu tuntuu olevan paljon laajempi ilmiö, mitä edes tiedetään, Veikko Paavilainen pohtii.
– Aiheen ympärillä tapahtuu paljon, eikä suuri osa tapahtumista edes päädy uutisiin, Kia Kuisma jatkaa.
Nuoret toivovat, että koulussa puhuttaisiin enemmän asiasta. Enää ei pitäisi katsoa läpi sormien, jos tyttöä lyödään välitunnilla pepulle ja sanotaan, että pojat ovat poikia ja hormonit hyrräävät.
Aada, Kia ja Veikko toivovat, että kouluissa puhuttaisiin ahdistelusta ja seksuaalisesta itsemääräämisoikeudesta enemmän, sillä kaikissa kodeissa keskusteluyhteyttä ei onnistuta avaamaan.
Nuorten mukaan etenkin sosiaalisen median palvelut Snapchat ja Instagram ovat paikkoja, joissa tuntemattomien on helppo lähestyä lapsia ja nuoria huonot aikeet mielessä. He kokevat, että yhä nuoremmille tulisi tarjota opetusta some-maailman vaaroista.

Lue lisää 5.2.2019 lehdestä