Teiden kunto heikkenee tänä vuonna enemmän kuin koskaan aikaisemmin, sillä ylläpitoon on käytettävissä koko ajan vähemmän rahaa. Näin siitä huolimatta, että korjaustarpeet tiedetään paikkoja ja summia myöten.
Tienkäyttäjien tyytyväisyyttä talvihoitoon ja tienpitoon seurataan vuosittain. Viime toukokuussa julkistetut tulokset olivat ennätyksellisen huonot, puhuttiin hälyttävästä tilanteesta ja todettiin miten viime talven sääolosuhteet olivat ennätysvaikeat. Mitä määritteitä tämän talven tuloksissa käytetään?
Sahaavat lämpötilat, vesi, polanteet, jää ja jatkuva liikenne hiertävät teitä rikki solkenaan. Vielä hetki sitten meillä oli lumitalvi aurauskiireinen, nyt teillä makaa sulamisvesiä. Uusia kuoppia syntyy päivittäin. Ei oikein edes rohkene vielä ajatella, mikä mahtaa olla tilanne sorateillä kelirikon aikaan.
Tiestön yleiskunto on todettu maan johdossa hälyttäväksi jo useita vuosia sitten. Välillä on saatu pieniä budjettikorotuksia, mutta ensiapu on kokonaisuuteen nähden pientä. Väyläverkon korjausvelka on jo yli 2,5 miljardia euroa.
Aluekehitys ja työllisyys edellyttävät, että ihmiset pääsevät kaikkialla ja kaikkialta maasta liikkeelle sujuvasti, ja sen vuoksi meillä mietitään isoja väyläratkaisuja niin junaliikenteessä kuin tiestölläkin. Oikein. Joukkoliikenteen kehittäminen on myöskin koko ajan esillä, sekin hyvä. Mutta yhtä kaikki: rahoitus on valtava ongelma. Ei hyvä.
Siksi en oikein hahmota, miksi kunnat ja valtio eivät pysty katsomaan kokonaisuuksia ja miksi meillä jotkut kaupungit innostuvat melkeinpä kisaamaan raitioteistä. Eikö Turunkin kannalta olisi tärkeää miettiä kasvua myös yli omien rajojen ja siitä vinkkelistä, miten naapureista pääsee helposti käyttämään kasvavan seutukaupungin palveluja?
Liikenne ja väylästö ratkaisee, missä Suomessa jatkossa asutaan ja vaikuttavat siihen, missä riittää työväkeä. Teillä ja niiden kunnolla on varmasti vaikutusta siihen, missä kolkilla Sauvossa tai Paimiossa asutaan. Jos jokainen talviaamu alkaa sillä, että on jännitettävä miten pääsee kotoa keskustaan, siitä tulee ajan myötä iso ongelma. Viitteitä tästä on niin näiltä kulmilta kuin todellakin eri puolilta maata.
Tietä pitkin tullaan kotiin ja lähdetään kouluun, työhön, kauppaan ja harrastuksiin. Jos palaamme kärrypolkujen aikaan, mihin päädytään?
Taina Tukia