
Paimion työttömyysprosentti helmikuussa 4,6. Kaupunki joutui taipumaan maakunnan alhaisimmasta työttömyysasteesta käytävästä kunniamaininnasta, sillä helmikuussa edelle pääsivät sekä Laitila että Rusko. Alhaisin prosentti oli Laitilan 4,2.
Tammikuussa Paimion työttömyysaste oli sama, 4,6.
Työttömien työnhakijoiden määrä oli helmikuussa 230. Luku oli sama tammikuussa. Vuoden takaisesta määrä väheni hieman.
Sauvon työttömyysprosentti oli helmikuussa 6. Työttömiä oli 82, vuosi sitten määrä oli 92.
Katso kartasta kuntien työttömyysasteiden kehitys kuukausittain vuoden 2018 alusta alkaen.
VARSINAIS-SUOMESSA tehdään tänä vuonna uutta työpaikkaennätystä, ja myös Paimiossa työpaikkojen määrä on kovassa nousussa.
Varsinais-Suomessa oli helmikuussa auki 7 140 työpaikkaa. Se on lähes 500 työpaikkaa enemmän kuin vuosi sitten helmikuussa.
Kyse on ennätysluvuista, sillä vuosi 2018 oli kaikkien aikojen huippuvuosi avoimien työpaikkojen määrässä Varsinais-Suomessa. Maakunnassa oli auki yhteensä noin 60 000 työpaikkaa.
– Kaikki työpaikat eivät olleet pitkiä työsuhteita, mutta yli puolet työpaikoista oli ainakin yli vuoden pestejä, kuvailee työmarkkina-analyytikko Juha Pusila Varsinais-Suomen Ely-keskuksesta.
Pusilan mukaan alkuvuosi näyttää erittäin lupaavalta. Kolmen ensimmäisen kuukauden aikana työpaikkoja on ollut auki noin 10 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten.
– Kysyntä on pysynyt hyvällä tasolla. Nyt mukana on myös kesätyöpaikkoja, joiden määrä ei näytä nyt ainakaan vähentyvän viime vuodesta, arvioi Pusila.
Paimiossa oli avoimia työpaikkoja helmikuussa 154 kappaletta. Vuosi sitten luku oli 77. Tammikuussa paikkoja oli auki 160 kappaletta.
Erityisasiantuntijoiden kysyntä on kasvanut maakunnassa eli korkeasti koulutettuja osaajia kysytään. Myös rakentamisessa tarve oli edelleen vireää. Lisäksi siivouksessa, sosiaali- ja terveysalan, majoitus ja ravitsemusalan sekä monissa muissa palvelualan ja teollisuuden tehtävissä oli työtä tarjolla enemmän kuin aikoihin.
Lukumääräisesti eniten avoinna on palvelu- ja myyntityöntekijöiden työpaikkoja.
TYÖTTÖMIEN työnhakijoiden määrä väheni vuotta aiemmasta 26:ssa Varsinais-Suomen kunnassa ja kasvoi vain Koskella.
Kuntien väliset erot työttömyydessä ovat merkittäviä. Työttömyysprosentti on korkein Turussa, 11,3 prosenttia ja alin Laitilassa, 4,2 prosenttia.
Verrattuna koko maan tasoon työttömyysaste tätä alempi 25 varsinaissuomalaisessa kunnassa. Vain Salon ja Turun kaupungeissa työttömyys on maan keskitasoa korkeampi.
Yli puolessa maakunnan kunnista työttömyys jää alle 7 prosentin tason.
Nuorten työttömyys väheni vuotta aiemmasta 17 kunnassa.
Työttömien määrä väheni naisten kohdalta lähes kaikissa kunnissa, mutta miesten kohdalla määrä kasvoi kahdeksassa kunnassa.
Pitkäaikaistyöttömien määrä väheni vuoden takaiseen verrattuna kaikissa kunnissa.
Vuoden takaisiin lukuihin verrattuna työttömiä oli helmikuussa 2 600 vähemmän koko Varsinais-Suomessa.
TYÖTTÖMYYS väheni helmikuussa Varsinais-Suomen kaikissa seutukunnissa. Ripeimmin työttömien määrä väheni Turunmaan saaristossa, kun Loimaan seudulla työttömien määrä aleni hitaimmin vuotta aiemmasta. Työttömyys vähenee kaikissa ikäluokissa ja se alenee koulutustaustasta riippumatta. Nyt pitkäaikaistyöttömyyskin vähenee kaikissa alueen kunnissa.
Varsinais-Suomen Ely-keskuksen laatima Työllisyyskatsaus ennakoi, että myös maaliskuussa työttömien määrä vähenee.
VARSINAIS-SUOMEN työ- ja elinkeinotoimistossa oli helmikuun lopussa 19 900 työtöntä työnhakijaa. Helmikuun aikana työttömien määrä väheni 1 000 henkilöllä.
Työttömien osuus työvoimasta oli helmikuun lopussa Varsinais-Suomessa 8,7 prosenttia eli 1,2 prosenttiyksikköä pienempi kuin vuotta aiemmin. Luvut selviävät Varsinais-Suomen Ely-keskuksen laatimasta Työllisyyskatsauksesta.
Varsinais-Suomen työttömyysaste on pienempi kuin koko maan luku. Suomen työttömyysaste oli 9,4.