Kallenmäen tonttien alemyynti alkanee keväällä

0

Sauvon kunnanhallitus pohti Kallenmäen asuntoalueen heikkoa menekkiä ja päätti kokeilla omakotitonttien hinnan osalta alennuskampanjaa, jonka kaltaisia on toteutettu viime vuosina muissakin kunnissa. Tonttien vahvistetut hinnat vaihtelevat 10-14 euron välillä ja niitä on viitisentoista.
Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että kokeillaan määräaikaista alekampanjaa tämän vuoden loppuun asti. Myyntihintojen väliaikainen muuttaminen vaatii valtuuston päätöksen, ja sen mukaan hinnat toukokuusta vuoden loppuun olisivat korttelista riippuen 7- 9,80 euroa neliö, eli alennus olisi noin 30 prosenttia.