Sauvon vesimaksukorotukset kiukuttavat

0

Sauvon kunnan omistama Sauvon Vesihuolto Oy on korottanut tuntuvasti vesi- ja jätevesimaksujaan kuluvalle vuodelle. Esimerkiksi omakoti- ja paritalojen sekä vapaa-ajan asuntojen vuotuinen arvonlisäverollinen perusmaksu on noussut peräti 204 prosenttia: 43,40 eurosta 132,00 euroon.

Samalla arvonlisäverollisen vesikuution hinta on noussut 35,1 prosenttia ja jätevesikuution hinta 35,0 prosenttia.

Korotukset eivät luonnollisestikaan ole miellyttäneet kaikkia sauvolaisia. Lautkankareella asuva Heikki Tuominen kutsuu saamaansa vesilaskua shokiksi.

– Meidän pienen taloutemme kohdalla vesilaskun kokonaiskorotus on pikaisesti laskien noin 70 prosenttia, hän sanoo.

Sauvolainen Mika Heinonen hänkin tyrmistyi, kun Sauvon Vesihuolto Oy:n isot hinnankorotukset merkitsevät perheen kohdalla noin 500 euron vuotuista lisälaskua. Heinoset maksavat uusilla taksoilla vuodessa vedestä ja jätevedestä yhteensä lähes 1 500 euroa. Vettä kuluu väkisinkin, kun perheessä on kuusi lasta.

Heinonen kritisoi myös sitä, ettei Sauvon kunnan omistama vesihuoltoyhtiö noudattanut vesihuoltolakia ja ilmoittanut korotuksista asiakkaille hyvissä ajoin kirjeitse tai sähköpostilla.

Lue lisää 29.3.2019 lehdestä