Ylioppilaskokeet alkavat tiistaina – kaikki kokeet tehdään ensimmäistä kertaa digitaalisina

0
Arkistokuvassa ylioppilaskirjoitusten piuhaviidakkoa ennen digitaalista koetta.

Kevään ylioppilaskirjoitukset käynnistyvät tiistaina äidinkielen lukutaidon kokeella ja suomi tai ruotsi toisena kielenä -kokeella. Kirjoitustaidon koe järjestetään perjantaina 22.3.
Kevään 2019 tutkinto päättyy toiseen reaaliaineiden kokeiden koepäivään 28.3.
Kaikki ylioppilastutkinnon kokeet, myös matematiikan koe, tehdään nyt digitaalisina.

Kevään 2019 ylioppilastutkinnon koepäivien aikataulu poikkeaa hieman aikaisempien keväiden aikatauluista. Aikataulun suunnittelussa tavoitteena on ollut, että kokelailla on hyvät edellytykset osoittaa osaamisensa ylioppilastutkinnon kokeissa ja että lukiot voivat järjestää myös kokelasmäärältään suuret digitaaliset kokeet ja niiden edellyttämien tutkintoverkkojen rakentamisen tarkoituksenmukaisella tavalla.

Ylioppilastutkintoon on ilmoittautunut kaikkiaan 40 271 kokelasta. Se on noin 600 vähemmän kuin keväällä 2018. Luvussa ovat mukana sekä tutkintoa suorittavat kokelaat että sellaiset kokelaat, jotka uusivat hyväksyttyjä tai hylättyjä kokeita tai täydentävät tutkintoaan. Kaikkiaan kevään kokeissa tehdään noin 125 000 koesuoritusta eri aineissa.

Korkeakoulujen opiskelijavalinnassa ylioppilastutkinnon tuloksilla on keväästä 2020 alkaen entistä suurempi painoarvo, kertoo ylioppilastutkintolautakunta.
– Nähtävissä on viitteitä siitä, että pitkää matematiikkaa lukiossa opiskelleet opiskelijat ovat rohkaistuneet suorittamaan pitkän matematiikan myös ylioppilastutkinnossa, toteaa pääsihteeri Tiina Tähkä.

Jätä kommentti