Varsinais-Suomen käräjäoikeuden päätöksen mukaan Kaarinan lukion entinen musiikinopettaja syyllistyi virka-aseman väärinkäyttämiseen toimiessaan lukion musiikinopettajana määräaikaisessa virkasuhteessa vuosina 2015-2018. Oikeuden mukaan opettaja ei käyttäytynyt asemansa ja tehtävänsä edellyttämällä tavalla. Hänelle määrättiin ehdollista vankeutta kuukauden ja 10 päivän ajaksi. Tuomio ei ole vielä lainvoimainen, vaan siihen voi hakea muutosta valittamalla hovioikeuteen.
Oikeus katsoi seitsemän todistajan perusteella, että osa opettajan puheista ja viesteistä oppilaille oli liian seksuaalissävytteisiä. Oikeus myös katsoi toteen, että syytetty on puhunut epäasialliseen sävyyn eräästä toisesta opettajasta ja saanut oppilaat toimimaan tätä vastaan. Oikeus ei pitänyt näyttöä riittävänä toteamaan, että syytettyä olisi työpaikkakiusattu.
Rangaistuksen suuruttaa määriteltäessä oikeus katsoi, että opettajalla ei ole vaikeuksia löytää Suomesta myöhemmin musiikin alalta töitä. Syytetty toimii tälläkin hetkellä KaMu-kuoron taiteellisena johtajana, mutta oikeudessa käsitellyt teot eivät liity millään tavalla tähän tehtävään.