Paimiolaista teollisuushistoriaa synnytettiin pölyssä, savussa ja kuumuudessa. Rautatieaseman pohjoispuolella radan suuntaisena kulkeva Tiilitehtaantie on tuttu useimmille nykypäivän paimiolaisille. Ratapihan itälaidalla olleesta tiilitehtaasta on omakohtaisia muistoja kuitenkin vain harvalla.
Vuonna 1910 perustetun tehtaan toiminta tyrehtyi 1967-68, eikä tehdasrakennuskaan ole ollut pystyssä enää vuosikymmeniin.
Ainoa jäljellä oleva rakennelma, joka liittyy Suomen Saviteollisuus Oy:n tuotantoon, on Tiilitehtaantien jatkeella törröttävä harmaa betonikehikko. Sekin kenties puretaan pian pois.
Tiilitehtaan alue on noussut aivan uuteen kiinnostukseen viimeisen vuoden aikana. Sinne on kaavoitettu uusia tontteja ja vastikään työstetty Vähäjoen rantoja kiertävä polku on saanut ihmiset liikkeelle, vaikka itse asiassa polku onkin vielä keskeneräinen.
Vähäjoki laaksoineen muodostaa kuitenkin arvokkaan luontokohteen. Osa jokirannasta on Turun kaupunkiseudun maakuntakaavassa arvioitu maakunnallisesti arvokkaaksi luontokohteeksi ja saanut siten suojelumerkinnän.
Vähäjoen merkittävin laji on purotaimen, jolla on luontainen kanta Vähäjoessa. Vähäjokea on kunnostettu talkoilla pyrkien parantamaan taimenen elinympäristöä.
Näytelmäkirjailija ja teatteriohjaaja Pekka Saaristo (s. 1948) on yksi niistä harvoista, jotka muistavat tiilitehtaan sellaisena kuin se oli kukoistuksensa päivinä. Saaristo oli tehtaan kesätyöntekijä vuosina 1962-63.
Saaristo muistelee tehtaan uunilla työskennelleiden tiilenlatojien hikistä aherrusta teatterimiehen värikkäin sanankääntein:
– Saatanallista työtä hirvittävässä kuumuudessa. Miehillä oli kolmet kintaat päällekkäin, etteivät kädet pala. Ja niitä kintaita oli kiire vaihtaa koko ajan.
– Olihan se miehekästä työtä, Oli komiaa sanoa, että on tiilitehtaalla töissä, vaikka taisin onnistua muutaman tiilisatsin pilaamaankin.
Tiilitehtaaseen liittyviä muistojaan Saaristo on sijoitellut näytelmäänsä Pyhättömien kylä, joka oli vuonna 2008 Paimion kesäteatterin 30-vuotisjuhlanäytelmä.
