Myös Paimion kaupunki oli mukana, kun ”Liiqquu leikkipuistojumppaa” jumpattiin kolmannen kerran. Tapahtuma oli osa ”Rajattomasti liikuntaa Turun seudulla”-hanketta.
Kuntakumppanuuden kautta ”Rajattomasti liikuntaa” – toiminta pyörii Paimion lisäksi Kaarinassa, Liedossa, Maskussa, Mynämäellä, Nousiaisissa, Raisiossa, Ruskolla ja Turussa.
”Liiqquu leikkipuistojumppa” toteutetaan yhteensä kymmenen kertaa kesäkuun loppuun mennessä eri leikkipuistoissa. Ajatuksena on, että lasten leikkiessä vanhemmat voivat osallistua mahdollisuuksien mukaan ohjaajan vetämään jumppaan. Ohjaajat vaihtuvat eri kohteissa, ja he kaikki ovat saaneet hankkeen vetäjäkoulutuksen.
Osallistuminen on helppoa, sillä noin tunnin kestävään jumppaan varusteiksi riittää ulkoiluvaatetus. Tarvittavat välineet ohjaaja tuo mukanaan, ja leikkipuiston laitteitakin voidaan mahdollisuuksien mukaan hyödyntää. Liikkeet ovat sopivia niin aloittelijoille kuin enemmänkin liikkuneille.
Saaren leikkipuistojumppaan osallistui puolisen tusinaa äitiä. Ohjaajana toimineella Meeri Hongistolla oli mukanaan oma Sebastian-poika. Hän kertoi ohjaavansa molemmat Saaren alueen leikkipuistojumpat.
– Jumppaan voi osallistua myös ilman lasta, sillä tämä on kaikille avointa toimintaa, Hongisto kertoi.
Irma Virta