– Meillä on jo sukupolvi ihmisiä, jotka ovat koko elämänsä eläneet sitä maailmaa, EU-aikaa. Meillä on paljon ihmisiä, joille esimerkiksi euro on itsestäänselvyys. Moni varsinkin nuori suomalainen kysyy jo, että mikä markka, EU-tiedottaja Katri Rosenberg Europe Direct Varsinais-Suomesta sanoo.
EU-jäsenyys alkaa olla meille jo ihan normaali juttu.
Niin, mitä EU meille oikein tarjoaakaan?
– Yhteisvaluutta ja unionin laajuinen kuluttajansuoja. EU-kansalaiset voivat liikkua EU-maiden välillä ilman viisumia ja meillä on oikeus työskennellä toisessa EU-maassa ilman työlupaa. Opiskelija voi suorittaa tutkintoa toisessa EU-maassa, Katri Rosenberg luettelee unionin sopimusten takaamia EU-kansalaisten oikeuksia.
EU:ssa on sisämarkkinat, jotka helpottavat yritysten toimintaa, on sitten ostamassa tai myymässä tavaraa tai palvelua. Lisäksi unionin maataloustuilla tuetaan kotimaista ruoantuotantoa ja kuluttajille saadaan halvempaa ruokaa.
– Lisäksi matkustamisessa EU auttaa meitä tosi paljon ja suomalaisethan reissaavat tosi paljon.
Jos kohdemaassa ei ole olemassa Suomen edustustoa, EU-kansalaisella on oikeus saada apua toisen EU-maan konsulaatista. Myös sairastumis- tai loukkaantumistapauksissa EU-kansalaisuudesta on hyötyä: eurooppalaisella sairaanhoitokortilla saa lääketieteellisesti välttämätöntä hoitoa, kun matkustelee toisessa EU- tai Eta -maassa tai Sveitsissä.
Lehdessä aukeaa EU-vaalien merkeissä juttusarja!
Kati Uusitalo