Paimiolaisten eläkeläisten teatterikerhon esitys Hoitokoti Onni vierailee ensi viikolla tiistaina ja keskiviikkona Salon teatterissa. Kuhina esityksen ympärillä on kasvanut kevään edetessä, ja Saloon aluksi kaavailtu yksi esitys myytiin loppuun niin nopeasti, että sinne järjestettiin toinenkin.
Hoitokoti Onnista tuli heti maaliskuun ensimmäisten Paimiossa toteutettujen näytösten perusteella suosittu esitys, oikeastaan ilmiö, sillä eläkeläisporukan näytelmä osui nappiin ajankohtaisuudessaan, ja esiintyjät ovat rooleissaan niin mainioita, vaikka moni on näyttämöllä ensimmäistä kertaa elämässään ja ylipäätään innostunut teatteriharrastuksesta vasta nyt vanhemmalla iällä.
– Vanhustenhoito on ollut niin paljon tapetilla ja meidän tuoma positiivinen, inhimillinen ja lämminhenkinen lähestymistapa asiaan on selvästi koskettanut katsojia. Toinen tekijä on varmasti se, että kerrankin näyttämöllä on oikean ikäisiä ihmisiä eli eläkeläiset esiintyvät eläkeläisille. Siitä olemme saaneet paljon kiitosta, kertoo kerhon vetäjä ja näytelmän ohjaaja-käsikirjoittaja Merita Seppälä.
Hoitokoti Onni on lämminhenkinen ja humoristinen tarina persoonallisen hoitokodin arjesta. Esitys tarjoaa vastapainoa tämän päivän ikäville uutisille vanhusten hoidosta.