Paimion toinen senioritalo etenee vauhdilla

0

Paimion Palvelukeskussäätiö järjesti torstaina rakenteilla olevassa Senioritalo B:ssä peruskiven muuraustilaisuuden.
Paimion senioritalohankkeet alkoivat jo vuonna 2013, kun Palvelukeskussäätiö hankki tontin seurakunnalta. Vuonna 2017 valmistui Senioritalo A. Nyt tekeillä on B-talo. Talon työmaa lähti käyntiin marraskuussa ja rakentaminen on sujunut aikataulussaan. Jo vuoden lopulla asukkaat pääsevät muuttamaan uusiin yksiöihin.
– Nyt 30 asukasta saa uuden, turvallisen ja esteettömän kodin, Palvelukeskussäätiön puheenjohtaja Leena Järvi iloitsee.
Kaupunginjohtaja Jari Jussinmäki kertoi seniorirakentamisen jatkosuunnitelmista.
– Ehtookonnun rivitaloalueen kaava vahvistui ja sen rakentaminen etenee vaiheittain. Ensin rivitaloja pitää saada tyhjäksi, jonka jälkeen niitä puretaan ja tontit saatetaan rakentamiskelpoiseen kuntoon. Kaupunki odottaa säätiön hyvän yhteistyön jatkuvan.
Jussinmäki totesi Paimion senioriväestön määrän kasvavan nopeasti. Onkin tärkeää, että ikääntyvä väestö pääsee nopeasti palvelujen lähelle.