Juhannuskokkoa ei saa sytyttää metsäpalovaroituksen aikaan

0

Tällä hetkellä näyttää todennäköiseltä, että metsäpalovaroitus on juhannuksena voimassa Varsinais-Suomen alueella, tiedottaa Varsinais-Suomen pelastuslaitos.

Jos metsäpalovaroitusta ei ole

Kokko on aina polttajansa vastuulla, eikä pelastuslaitos ja hätäkeskus ota vastaan ilmoituksia juhannustulien polttamisesta, eivätkä myönnä erikseen lupaa avotulen sytyttämiseen.

Pelastuslaitos ohjeistaa, että kokkoa tulee polttaa palamattomassa paikassa, kuten hiekalla kalliolla tai veteen rakennetulla lautalla. Polta kokossa vain puuta äläkä roskia. Kokkoa tulee valvoa sytyttämisestä sammuttamiseen. Palojätteet pitää sammuttaa aina vedellä.

Taajama-alueella avotulen teko on yleensä kokonaan kielletty. Haja-asutusalueella juhannuskokkoa voi polttaa omalla maalla tai maanomistajan luvalla silloin, kun metsäpalovaroitus ei ole voimassa, paikka on soveltuva kokon polttoon ja kun kokon poltto ei häiritse naapureita.

Metsä- ja ruohikkopalovaroituksesta kerrotaan säätiedotuksissa tai Ilmatieteen laitoksen verkkosivuilla.