
Piikkiössä jo nelisenkymmentä vuotta toiminut Sipilänmäen kesäteatteri tekee tärkeää työtä. Lions Club Piikkiön pyörittämä teatteri tuo viihdykettä ja iloa kesäiltoihin ja lahjoittaa päälle päätteeksi tuottonsa hyväntekeväisyyteen.
Kuluvalla viikolla Piikkiössä sai kantaesityksensä Katja Ollikaisen ja Antti Laineen käsikirjoittama musiikkinäytelmä Morsiamen ryöstö. Laine on myös ohjannut näytelmän. Pääroolin morsiamena näyttelee onnistuneesti Ollikainen.
Näytelmän tapahtumapaikkana on jonkin sortin korpimotelli, minne väki on tullut viettämään nuorenparin hääjuhlaa. Samalla kun valmistaudutaan juhlahumuun, kertaa kukin mielessään elämänsä tärkeitä ihmissuhteita: suloisia suvantoja ja kuohuvia karikoita.
Monen roolihenkilön kohdalla parisuhde tuntuu olevan jatkuvaa miinakentällä astelua. Lähestymiskulma aiheeseen rakkaus onkin ensi alkuun melko raadollinen. Vähitellen romantiikan laineet alkavat kuitenkin lyödä ja velloa.
Komedialliset ainekset ovat vahvasti läsnä myös Morsiamen ryöstössä, mutta näytelmä sisältää runsaasti myös pikkunäppärää filosofointia. Niinpä katsoja onkin välillä kahden vaiheilla: pitäisikö tekstiin suhtautua vakavasti vaiko pelkästään hymyssä suin.
Yleisö tuntui viihtyvän. Ja sehän on kepeiden kesänäytelmien kohdalla pääasia.
Lähestymiskulma aiheeseen rakkaus on ensi alkuun melko raadollinen. Vähitellen romantiikan laineet alkavat kuitenkin lyödä.
Perttu Hemminki