Mies oli hakenut lähipiiriinsä kuuluvat 7- ja 8-vuotiaat lapset ja ajanut moottoritiellä 120 kilometrin tuntinopeudella kallioleikkaukseen avattuaan ensin oman ja etupenkillä istuneen 8-vuotiaan lapsen turvavyön, Varsinais-Suomen käräjäoikeus kertoo.
Oikeuden mukaan mies syyllistyi kahteen tapon yritykseen, mutta miestä ei tuomittu, koska hänen katsottiin olevan tahdosta riippumattoman hoidon tarpeessa.
44-vuotias mies oli lapset haettuaan poikennut oikealta reitiltä moottoritielle. Hänen tarkoituksenaan oli oikeuden mukaan tappaa etupenkillä istunut 8-vuotias sekä itsensä. Syyttäjä vaati rangaistusta 8-vuotiaan murhan yrityksestä. Oikeus kuitenkin katsoi, että kysymyksessä oli murhan yrityksen asemesta tapon yritys, koska miehen ei katsottu olleen tekohetkellä tai sitä edeltävästi kykenevä sellaiseen vakaaseen harkintaan, jota murhan tunnusmerkistö edellyttää. Ratkaisuun päädyttiin mielentilatutkimuksessa esiin tulleiden seikkojen vuoksi.
Mies on aiemmin kertonut, että oli harkinnut 8-vuotiaan tukahduttamista tyynyllä jo muutamaa päivää ennen törmäystä.
Takapenkillä istuneella 7-vuotiaalla lapsella oli turvavyö. Miehen tarkoituksena ei ollut tappaa 7-vuotiasta, mutta käräjäoikeuden arvion mukaan miehen oli täytynyt ymmärtää tekonsa varsin todennäköiseksi seuraukseksi myös takapenkillä olevan lapsen kuolema, kun hän on menettelyllään tavoitellut omaa ja 8-vuotiaan lapsen kuolemaa. Siten mies syyllistyi myös 7-vuotiaan tapon yritykseen.
Mies syyllistyi oikeuden mukaan myös törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.