Näin alkukesästä ihastellaan kukkivia pientareita ja luonnonniittyjä. Sunnuntaina vietettävän luonnonkukkien päivän merkeissä toimitukseen piipahti sauvolainen Seija Laine, kamera matkassaan. Hän kertoi tehneensä omalla pihallaan Vahtisissa töitä lupiinien torjumiseksi ja siinä onnistuminen on tuottanut suurta iloa.
– Tilalle on tullut vaikka mitä luonnonkasveja: tervakko, valoailakki, keltamatara, ahomatara, ketohopeahanhikki, arosuolaheinä, sarjakeltano, kurjenkello, ahomansikka, kissankello, kevätlinnunherne, hän listaa.
Laine näki nyt selvästi, miten lupiini ahmi tilan muilta kasveilta. Lupiinien jälkeen niin moni vanha kasvi palasi pihaniitylle takaisin.
Lupiinit ovat juuri nyt kukassa ja kotikonsti sen leviämisen estämiseen on kerätä kukat pois ennen siementen kehittymistä. Torjuttavien vieraslajien listalla eläinlajeissa on ministeriön listalla mainittu jalohaukkalinnut, mutta toki kyse ei ole tutuista haukoistamme, vaan lajeista, jotka eivät ole alkuperäisiä Suomessa tavattavia lajeja.