Sauvon Kesäteatterin näyttämöllä nähdään viime vuosista poiketen hieman erilaista kesäteatteria. Ohjaaja Timo Väntsi on valinnut teatterin kesäohjelmistoon Suomen sotaan liittyvän kertomuksen Sven Tuuvasta. Aikuisempaan makuun sopiva näytelmä valikoitui ohjelmistoon sekä näyttelijöiden että katsojien toiveesta.
– Viime aikoina Sauvon kesäteatterissa on nähty paljon koko perheen näytelmiä. Selkun historiassa on kuitenkin ollut mukana myös aikuisten näytelmiä. Kesäteatteri voi olla muutakin kuin vain rillumarei, ohjaaja Väntsi sanailee.
Viimeksi Timo Väntsi on toiminut kesäteatterin ohjaajana Sauvossa vuonna 2015 Adalmiinan Helmessä ja sitä aiemmin esimerkiksi vuonna 2008 Saapasjalkakissassa.
– Tänä vuonna en tuottanut tekstiä itse, vaan etsin sopivaa suomalaista tekstiä. Käytössä ei ollut myöskään suurta näyttelijäkaartia, joka osaltaan rajasi näytelmän valintaa. Löytäessäni Sven Tuuvan tekstin, tuntui se heti kiinnostavalta ja jopa sopivalla tavalla oudolta.
Näytelmän käsikirjoituksen takana ovat Lauri Sipari, Tytti Oittinen ja Timo Virkki, jotka tekivät tekstin vuonna 1970 Suomenlinnan kesäteatteriin Ryhmäteatterille. Näytelmä oli aikanaan yleisön suursuosikki.
– Teksti on harvinainen, joten jo senkin takia esitys kannattaa nähdä, Väntsi kertoo.
Sven Tuuvan tarina on tuttu J.L. Runebergin runosta, jossa nuori mies Sven liittyy Ruotsin armeijaan. Häntä on aina haukuttu saamattomaksi ja tyhmäksi. Tuuva haluaa sotilaaksi ryhtymisellään osoittaa pystyvänsä edes johonkin.
– Tapahtumat ovat realistisia ja paikat vaihtuvat nopeasti. Teksti on hyvin toimiva kesäteatteria ajatellen. Se sisältää jopa mustaa huumoria, hauskaa kieltä sekä absurdeja henkilöhahmoja, Timo Väntsi kertoo.